ใช่หนี้หัวใจให้นายหมาป่าจอมโหด

27.12-29.12 Bangkok
18 tunnin bussimatka Penangista Bangkokiin saattaa kuulostaa tuskalta. Sita se myos on. Matkan ensimmaiset 4 tuntia vietimme minibussissa, josta puuttuivat iskarit. Auto siis lensi 2 metria ilmaan joka kerta kun ajoimme itikan yli. Onneksi penkit olivat sentaan pehmeat. Rajanylitys sujui yllattavan kivuttomasti. Neiti S:lta otettiin taas sormenjaljet, se nayttaa niin terroristilta. Muuten virkailijat vain vilkaisivat passia ja heiluttivat leimasintaan.
Thaimaan puolella paasimme vaihtamaan uuteen hienoon kaksikerroksiseen bussiin. Ulkonako petti. Mokoman katto oli ehka 1,7 metrin korkeudella, joten jouduin liikkumaan jokseenkin taipuneena. Bussissa ei myoskaan ollut vessaa. Valot sammuivat ja syttyivat taysin satunnaisesti. Yrita siina sitten nukkua, kun random tullimiehet viela tunkevat bussiin taskulamppujen kanssa taysin paattomiin aikoihin.
Onneksi Bangkokin hostellimme oli hostellien parhaimmistoa. Huone oli tilava ja siisti ja meilla oli oma kylppari (hallelujah!). Naapurusto on vahan keskustan ulkopuolella ja se nakyy. Hinnat ovat naurettavan halpoja ja autenttisuudesta ei ole tarvinnut tinkia. Lisaksi junalle on vain muutaman minuutin kavelymatka, joten kaikkialle paasee nopeasti.
Bangkokista ei todellakaan lopu tekeminen kesken. Temppelit ovat nakemisen arvoisia, vaikka niita olisi jo muutaman matkan aikana ehtinyt koluta. Illalla voi valita shoppailun, thai-nyrkkeilyn ja punaisten lyhtyjen alueen K18-esitysten valilta. Myos pelkka katukuppilassa istuskelu on vangitsevaa, kadut ovat niin taynna elamaa. Ihmiset ovat uskomattoman ystavallisia ja valkoisella naamalla saa jalleen katseita peraansa.
Yleisesta laiskasta fiiliksesta huolimatta raahauduimme tana aamuna hostellimme kattoterassille nauttimaan auringonnoususta kaupungin kattojen ylla. Oli uskomatonta venytella jaseniaan ja nauttia pilkotuista hedelmista munkkien keratessa almujaan katutasossa. Kisakunto loppui kuitenkin lyhyeen ja jatkoimme unia puoleen paivaan. Ei pida rehkia liikaa :)

Highway to Hell!

Tykkaatko kavelysta tai pyorailysta? Ovatko moottoritiet mielestasi meluisia ja rumia? Ala tule Penangiin!
Malesia on muutenkin kuin Aasian jenkkila, mutta talla pohjoisella saarella se nakyy erityishyvin. Ihmiset ovat lihavia, pikaruokaa saa kaikkialta ja ilman autoa on turha yrittaa liikkumista paikasta toiseen. Koimme taman karvaasti neiti S:n kanssa yrittaessamme kavella hostelliltamme kaarmetemppelille.
Ensimmainen ongelma koitti jo hostellin ovella. Meilla oli Penangista vain aarimmaisen epamaarainen kartta (mittakaava 1:8 km). Yrita siita sitten paattaa mihin suuntaan kuuluisi lahtea. Lopulta saimme suunnan paatettya, mutta seuraava ongelma oli jo edessa. Suojatie on selva turhake Malesiassa. Autot pyyhalsivat ohi 100 km/h, joten tien ylihyppiminen tuntui vahan riskialttiilta. Siihen kuitenkin paadyimme ja onneksi kumpikaan ei paatynyt osaksi asfalttia. Seuraavaksi oikeaksi olettamamme tie olikin suljettu ja meidan oli pakko kaantya pohjoiseen (aivan vaara suunta). Paadyimmekin epamaaraiselle asuinalueelle. Siella hetken pyorittyamme tajusimme, etta koko paikkaa ymparoi joki (tai oikeamminkin levea oja), joten pois paasi vain lanteen (jalleen vaara suunta). Paadyimme moottoritien varteen, jossa vihdoin naimme opasteen, jonka tunnistimme. Queens Bay -ostoskeskukseen olisi vain parin kilometrin matka. Olimme jo kavelyn ja kuumuuden naannyttamat, joten pieni tauko kahvilassa houkutteli liikaa. Lahdimme siis suuntaamaan kohti ostosparatiisia. Huono ratkaisu.
Jalleen jalkakaytava loppui kesken, hypimme kuolemaa uhaten 6-kaistaisen tien yli vain paatyammeksemme toiselle asuinalueelle. Tassa vaiheessa arrapaat lensivat jo tiuhaan tahtiin ja neiti S ehti kirota koko saaren alimpaan helvettiin. Hammasta purren jatkoimme kuitenkin eteenpain. Ostoskeskus nakyi jo, mutta kappas vaan. Valissa oli ainostaan 2 metria levea oja, 2 moottoritieta, kaistale metsaa ja toinen oja. Ali- tai ylikulkutunnelia ei missaan nakyvissa, tietenkaan. Lampotila +34 astetta ja vesi vahissa. Lievasti sanottuna vitutti.
Kolmannen asuinalueen jalkeen onnistuimme ostamaan vetta ja loytamaan sillan moottoritien toiselle puolelle. Pitkan taistelun jalkeen paasimme istumaan merenrantakahvilaan (vain s**tanan ruma parkkis erotti meidat laineiden liplatuksesta) ja nauttimaan cafe lateistamme. Vitutus kasvoi eeppisiin mittoihin, kun kahvimme ei maistunut kahvilta ollenkaan. Lammitetty maito ei oikein napannut. Luovutimme ja soitimme paikallisen ystavamme Agipin hakemaan meidat autollaan. Ihana mies saapuikin pikavauhtia ja pelasti meidat helteesta. Tosin seuraava pysakki olikin liikenneruuhka.
Etta nain Penangissa...

KL - Koska Laiskottaa

14.-23.12.2011 Kuala Lumpur

 

Alunperin meidan piti viettaa vain 3-4 paivaa Kuala Lumpurissa, mutta jamahdimme yli viikoksi. Osittain silkasta laiskuudesta, osittain neiti s:n jo tutuiksikayvien vatsavaivojen johdosta. Talla kertaa paatin selvittaa syyn laakarissa, joka maarasi paljon testeja ja antibioottikuurin. Keliakia vasta-aineita ei kuitenkaan otettu, koska nayte olisi pitanyt lahettaa Australiaan tutkittavaksi ja tulokset olisi saanut vasta kolmen viikon kuluttua. Etta nain.

 

Onneksi meidan tarvinnut majoittua missaan kurjassa hostellissa, vaan paasimme cs:n kautta kahden eri paikallisen luokse asumaan. Ensimmainen hostimme asui lahella Bukit Bintangia, joka on katu taynna ravintoloita, baareja ja kauppakeskuksia. Joka ilta jossain baarissa on Ladies Night eli ilmaisia juomia naisille. Kerrankin sukupuolesta on etua, etenkin, kun muslimaissa alkoholi on varsin hintavaa.

 

Toinen hostimme asui kaukana keskustasta rauhallisessa lahiossa uudenuutukaisessa kerrostalossa. Kamppa oli iso: nelja makuuhuonetta, olohuone, keittio ja parveke. Toisaalta asukkejakin oli runsaasti: meidan lisaksemme kampassa yopyi kahdeksan ihmista. Heista harva kuitenkaan pyori asunnossa paivisin, joten sain sairastaa rauhassa. Twinpeaks, tietokone, kirjat ja sohva kavivat tutuiksi. Ei olisi vissiin pitanyt toivoa rauhallista kotonahengailua...

 

KL:ssa oleilu ei ollut kuitenkaan pelkkaa sairastamista. Kavimme KL-towerissa ihailemassa maisemia, vaikka KL ei kylla ole kauneudella pilattu. Kaupungin yleisilme on harmaa, eivatka vallitsevat monsuunikauden sateet tee siita yhtaan varikkaampaa. Petronas-tornit iltavalaistuksessa saivat neit Koon taas syttymaan.

 

Kavelijalle KL on yhta tuskaa. Jalkakaytavat ovat olemattomat, jos niita edes on, ja moottoriteita risteaa keskella kaupunkia. Suojateita on harvassa ja liikennevalot jalankulkijoille ovat usein rikki. Katua ei voi lahtea ylittamaan samaan tapaan kuin Vietnamissa, ellei halua paatya osaksi asfalttia. LRT (eli metro) kulkee usein usein, mutta mutkittelee jokaisen asuinalueen kautta, joten matka lahioon kestaa. Lippuja saa ostaa vain automaateista, jotka eivat hyvaksy yhtaan kolikkoa ja imevat setelitkin varsin hitaasti. Metrossa on jaatavan kylma ulkolampotilasta riippumatta. Mitahan kiinalainen laaketiede sanoisi tahan...

Hakuna matata

10.-14.12.2011 Melaka

 

Melaka on pienehko paikka, jolla on pitka historia. Taalla ovat olleet niin portugalilaiset, hollantilaiset kuin brititkin. Viimeksi mainitut ovat jattaneet jalkensa mm.vaaranpuoleisena liikenteena ja hollantilaisista on muistona keskusaukiolla nokottava tuulimylly. Museoita on runsaasti, mutta innostuksemme ei riittanyt tutustua niihin. Sen sijaan nautimme paikallaanolosta: jopa nelja paivaa samassa kohteessa (=ei tarvitse purkaa ja pakata rinkkaa). Onnistuimme luomaan rutiineja: Kavimme vuorotellen 13 States Cafessa, Geographer's Cafessa ja pienessa lahikuppilassa. Kaikissa hyvaa ruokaa ja juomaa edullisesti. Malesialainen keittio on sekoitus Intiaa, Aasiaa ja lansimaita, joten makujen kirjo on runsas. Vastapainoksi kaikelle nautiskelulle kavimme pyorailemassa ja uimalassa polskimassa. Bikinimme herattivat lievaa paheksuntaa, vaikka varmistimme niiden olevan ok. Aasialainen logiikka petti jalleen.

Jauhoja? - Ei ole

Keliaakikkona Aasiassa - luulisi olevan helppoa. Taallahan syodaan vain riisia ja lihaa ja vihanneksia. Vaarin!
Riisin lisaksi nuudelit ovat aarimmaisen suosittuja ja friteeratut lihat tai vihannekset eivat ole mikaan harvinaisuus. Ihmiset eivat osaa englantia tai vaikka osaisivatkin, kasite vehna tai jauho ovat taysin vieraita. Esimerkki malesialaisesta vegeravintolasta:

tarjoilija: "Tanaan tofua, vihanneksia ja sienia sweet&sour-kastikkeessa"
mina: "Eihan niissa ole jauhoa ymparilla?"
tarjoilija: "Eiei, pelkka tofu, pelkka sieni"

Ruoka tulee poytaan. Sienilla on rapea kuorrutus. Epailyttaa.

mina: "Mita sienien ymparilla on? Vehnajauhoa?"
tarjoilija: "Eiei. Jauhetta. Maitojauhetta. Tule katsomaan."

Menen katsomaan. Purkissa on vehnajauhoa. Osoitan nuudeleita.

mina: "Nuudelit tehdaan vehnajauhoista eli tuosta purkista, eiko niin?"
tarjoilija: " Kylla."
Noniin, tiesin!
mina: "Olen allerginen tuolle jauholle. Jos syon, tulen hyvin kipeaksi."
tarjoilija: "Siina vihanneksia. Ne hyvia kropalle."
ARGH. En mina sita halunnut tietaa!
mina: *vakinainen hymy ja syva huokaus*

Toinen esimerkki:
mina: "Teilla on naemma riisinuudeleita. Tehdaanko ne pelkastaan riisista vai onko joukossa vehnaa?"
tarjoilija: *tyhja katse*
mina: "Niin, ovatko nama nuudelit tehty VAIN riisista?"
tarjoilija: "Eiei, se on vain nuudeli."
mina: "Never mind. Otan sitten paistettua riisia."

Yritapa tallaisten kanssa varmistua ruoan gluteenittomuudesta. Tekisi mieli huutaa ja heittaa riisikippo seinaan.

Kiitos, sanoi taksinkuljettaja

7.-10.12.2011 Singapore

Singaporessa sekoittuvat kaikki kansat. Kaduilla nakyy intialaisia, aasialaisia, lansimaalaisia... Uskonnot ovat edustettuina vahintaan yhta kirjavasti. Moskeijat, hindutemppelit ja kirkot ovat kadulla lahes vieri vieressa. Mika parasta - kaikki tuntuvat elavan sulassa sovussa keskenaan. Lieko tama tiukan lainsaadannon ansiota? Osa sakotusperusteista tosin ovat naurettavia, esim. vaarin pysakoinnista tai polkupyoralla-ajosta jalankulkutunnelissa voi rapsahtaa S$1000.

Nahtavaa on vain muutamaksi paivaksi. Little India on nimensa mukaisesti Intia pienoiskoossa: bollywood-musiikki soi, suitsukkeet tuoksuvat ja katu on taynna sareihin pukeutuneita naisia. Alue on myos reppureissaajien suosiossa, kiitos useiden hostellien ja internet-kahviloiden.

Muslimialueella voi kuulla rukouskutsun ja nahda huivipaisia naisia. Ravintolat tarjoavat halal-lihaa eika alkoholia myyda missaan. Sultana-moskeija on avoinna myos vierailijoille, jotka otetaan avosylin vastaan. Jopa valokuvaaminen on sallittu.

Chinatown on pikkukiina. Punaisia lyhtyja, kraasakojuja ja ruokapaikkoja. Erona Kiinaan hintataso. Singapore on Aasiaksi kallis paikka. Kahvilla kayminen maksaa yhta paljon kuin Suomessa, mutta ruoka onneksi pyorii unicafe-hinnoissa, jos syo foodcourteissa ja hawker stalleissa. Ravintoloissa paatyy vaistamatta maksamaan enemman (7S$->) Suurin shokki oli kuitenkin haalarimerkin hinta: 12S$!

Parasta Singaporessa ovat olleet ihmiset, esim. Chinatownissa istuessamme surkeina kadunreunassa kuulimme takaamme vahvalla brittiaksentilla "Long journey behind?" Aani kuului vanhalle englantilaismiehelle, joka tarjosi meille kahvin lisaksi turistivinkkeja. Han vaikutti tuntevan kaupungin kuin omat taskunsa. Eika ihme. Han oli jo usean vuoden ajan paennut talvea Singaporeen. Jotain yhteista siis meillakin.

Taksikuskit ovat aivan mahtavia taalla. Eraskin kertoi kerailevansa kiitos-sanaa kaikilla mahdollisilla kielilla, koska kiitos on kaiken ylapuolella. Googlen sijasta han karttaa tietamystaan tapaamalla asiakkaita. Meiltakin han kysyi kotimaatamme, jonka kuullessaan han huudahti "kiitos". Kuuden vuoden saldona 140 kielta. Muutenkin herralla oli elamanfilosofia kohdillaan. Innostus todella paloi hanen silmissaan. Poistuimme taksista hymy huulillamme.

Myos cs-hostimme oli jalleen aivan mahtava tapaus. Hauska persoona ja luksuskamppa. Saimme oman huoneen ja kylpparin. Lisaksi yhtiossa oli uima-allas ja sauna (!), joista paasimme toisena iltana nauttimaan. Sauna oli Made in Finland, mika takasi hyvat loylyt. Uima-allas oli turhan matala varsinaiseen kuntouintiin, mutta kylla siina mielellaan kavi viilentymassa. Valitettavasti hostimme sai vieraita Intiasta, joten jouduimme siirtymaan hostelliin.

Backpacker Hostel Dunlop Streetilla. Yo 18 hengen dormissa kustansi 23S$/hlo, mika on viisinkertainen hinta verrattuna esim.Vietnamiin. Henkilokunta ei ollut mitenkaan erityisen ystavallista, huoneen valokatkaisijat olivat tehokkaasti piilotettu (aika hairitsevaa ikkunattomassa huoneessa). Netti kuului hintaan, kuten myos aamiainen (paahtimen vieressa majailevasta torakasta olisi saanut halutessaan lisaproteiinia).

Iloa ja surua Saigonissa

6.12.2011 Saigon

Saigonin elaintarha tarjosi norsujen, kirahvien ja tiikereiden lisaksi taidetta pariakrobatian muodossa. Kaksi nuorta aasialaismiesta mm.tasapainoilivat paat vastakkain (ilman kasia!). Todella vaikuttavaa katseltavaa. Vastapainoksi riemukkaalle elaintarhavierailulle kavimme seuraavana paivana sotamuseossa. Valokuvat pommien, miinojen ja kemikaalien aiheuttamista tuhoista vetivat hiljaiseksi.

Saigonin antisaituri

4.12.2011

Viimeinen paikka, jossa olisin uskonut viettavani luksuselamaa Aasiassa on Ho Chi Minh City (Saigon). Nain kuitenkin kavi. Hostimme on nimittain paitsi hyvin toimeentuleva, myos aarimmaisen antelias. Han maksaa kaytannossa kaiken; ruoan, juomat. Lisaksi han on ostanut meille molemmille pienet lahjat (minulle pullon Russki Standardia). Kuumien paivien aikana on ihanaa liikkua ympariinsa ilmastoidussa autossa, eika liikennekaan haittaa, silla hostillamme on paikalliseen ajotapaan tottunut kuljettaja. Uskomattominta on, ettei han odota mitaan vastapalveluksia tasta meille suomastaan luksuksesta.

Eilen kavelimme ympari kaupungin keskustaa. Poikkesimme paikalliselle torille ja kavimme nopeasti hindutemppelissa. Entinen presidentin palatsi oli hieman tylsa, mutta onneksi mina ja S keksimme omaa viihdyketta paikan kymmenista elainpatsaista. Sain ostettua myos uuden kannykan varastetun tilalle, mutta iPodin menetys kirvelee viela.

Tanaan vuorossa olivat Saigonin satama, Ho Chi Minh museo ja paikallinen elaintarha. Olimme S:n kanssa aivan liekeissa kirahveista, norsuista ja tiikereista. Hostimme ja hanen kuljettajansa naureskelivat innostuksellemme, mutta antoivat meidan juosta vapaasti 5-vuotiaiden keskella.Kavaisimme viela pikaisesti kiinalaisessa kaupungissa ennen paluuta asunnolle.

Kaikki ei ole sita milta nayttaa

Voisi kuvitella, etta kurkku on kurkku, oli se sitten missapain maailmaa tahansa. Nain ei kuitenkaan ole asian laita Aasiassa. Tahan mennessa olemme tormanneet seuraavanlaisiin kummallisuuksiin:
1) Brandy, joka maistuu rommilta (Shanghai)
2) Banaanit ovat pienia ja kirpeita, kuin banaanin ja kiiwin sekoituksia
3) Tomaatilta nayttava pala onkin makkara
4) Kuivattu luumu onkin jattilaisrusina
5) Limu maistuu jaatelolta
6) Kaakao ja kahvi maistuu vedelta (Kiina)
7) Jogurtti muistuttaa olemukseltaan enemman kermaviilia kuin jogurttia
8) Lohikaarmehedelma maistuu miedolta kiiwilta eika lohikaarmeelta
9) Jackfruit maistuu kumiselta hunajamelonilta
10) Sitruunainkivaariteesta tulee mieleen lahinna pesuaine

Vietnamin mummola

2.12.2011

Hanoista otimme 25 tuntia kestavan junan Nha Trangiin, josta nousimme bussiin. Lopullinen kohde oli Phan Rang, jossa asuivat S:n isan tyokaverin appivanhemmat. Ihana vietnamilaispariskunta otti meidat vastaan hymyillen. Pian kavi selvaksi, ettei kumpikaan puhunut englantia muutamaa sanaa enempaa. Elekielella ja heidan siskontyttarensa avustuksella kommunikointi sujui kuitenkin riittavan hyvin, jotta tarkeat asiat saatiin sovittua.

Pariskunnan vieraanvaraisuus saisi aiti Teresankin hapeamaan itseaan. Nainen kokkasi meille uskomattomia aterioita, pesi vaatteemme, auttoi meita ostamaan junaliput ja kuljetti meita ympari kaupunkia moottoripyoransa kyydissa. Kaiken taman han teki hymy huulillaan ja pilke silmakulmassaan. Vaikka yhteista kielta ei ollut, han teki meihin syvan vaikutuksen ystavallisyydellaan.

Phan Rang ei todellakaan ole turistikaupunki, meidan lisaksemme lankkareita ei juuri nakynyt. Saimme siis jalleen tottua paikallisten tuijotukseen. Monet huusivat peraamme englanninkielisia tervehdyksia. Vastaaminen sai usein aikaan kikatusmyrskyn. Paikallisella torilla ihmiset jopa koskettelivat vaaleita kasivarsiamme ihmetyksen ilme kasvoillaan. Eras nainen yritti tyontaa lastaan syliini. Pikku raukka oli aivan suunniltaan kauhusta.Vaaleutemme lisaksi myos pituutemme aiheuttaa paljon pyoreita silmia. Vaikka monilla paikallisilla on korkokengat jaloissaan, he jaavat silti paata lyhyemmiksi. Parhaimmillaan ihmisten katseet liukuvat paastani varpaisiin ja takaisin ylos.

Kaupungin parasta antia on ehdottomasti ranta. Kilometri kaupalla pehmeaa hiekkaa, eika turistin turistia nakyvissa. Saimme uida lampimassa vedessa kaikessa rauhassa. Auringon alkaessa painua taivaanrannan taa, paikalliset teinit ilmaantuivat paikalle. Onneksi he eivat ole puoliksikaan niin arsyttavia kuin suomalaiset vastineensa.Auringon kadottua nakopiirista istuskelimme viela rantabaarissa nauttien mehusta. Yllattaen paikallinen mies tarjosi meille herkullisia kotiloita. Lisaakin lahjoja olisi tullut, mutta kieltaydyimme kohteliaasti.

Lahto oli haikea. Emantamme vannotti meita tulemaan viela uudestaan. Kavellessamme taksille perheen koiratkin karkasivat pihalta ja tulivat viela hyvastelemaan meidat. Aivan ihana kokemus.

Veneretki

26.11.2011 Hanoi
Hanoin hektisyyden rinnalla risteilymme Halong Bayhyn oli aivan kuin eri maailmasta. 4 tunnin bussimatkan ja tunnin odottelun jalkeen paasimme nousemaan laivaan, jossa kurnivat mahamme saivat viimein helpotuksen lounaan muodossa. Ruoka oli hyvaa, muttei mitenkaan erikoista ja poytaseura vahintaan nihkeaa. Onneksi hetken istuskelun jalkeen paasimme kaymaan uskomattomassa tippukiviluolassa. Veden kaivertama onkalo oli taynna toinen toistaan hienompia veistoksia ja onkaloita. Lahes yhta hieno oli ulkopuolta peittava viidakko. Turisteja oli paljon ja oppaamme joutuikin hoputtamaan meita paikoin, mutta kokemus oli silti positiivinen.

Luolan jalkeen paasimme kokeilemaan melomista. Olisin voinut meloa pitkaankin, mutta S:n olkapaa ei oikein kestanyt. Ennen illallista kavimme viela nopealla uintireissulla kauniissa poukamassa. Vain mina, S ja eras kiinalainen jatka uskaltautuivat veteen, muut nysvasivat kannella.

Yovyimme laivalla. Aamu alkoi jalleen tehokkaalla uintireissulla. Loppuristeilyn makasimme aurinkokannella nauttien laheisimmasta tahdestamme seka kauniista maisemista.Puuduttavan bussimatkan jalkeen olimme jalleen Hanoi hostellissa, jonne jaimme viela pariksi yoksi ennen eteenpain jatkamista.

Hanoin hulinassa

24.-29.11.11 Hanoi

Meita oli varoitettu, etta Vietnamissa on turha odottaa kovin ystavallista palvelua ja etta turisti-infokin on vain kaupallista hapatusta. Olivatkohan kyseiset henkilot erehtyneet maasta? Tapaamamme ihmiset olivat todella ystavallisia (tai ainakin nayttelivat aarimmaisen hyvin) ja turisti-infossa sai jopa surfata netissa ilmaiseksi.

Emme kuitenkaan jaksaneet pahemmin innostua nahtavyyksista, vaan keskityimme enemman elamasta nauttimiseen. Manikyyrit ja pedikyyrit hoituivat sopivasti shoppailun lomassa ja tuoreista hedelmista valmistetut smoothiet virkistivat mukavasti. Eivatka hinnatkaan huimanneet paata: Kynnet sai kuntoon n.3eurolla ja smoothien makuun paasi alle kahdella eurolla. Shoppailu oli haasteellista: aasialaiset ovat puoli metria lyhyempia ja kapeampia kuin me. Onnistuimme kuitenkin loytamaan kaupan, jonka omistaja ompelee itse kaikki tarjolla olevat vaatteet ja nain ollen muokkaa ne asiakkaalle sopivaksi. Muutenkin ihastuttava nainen: todella suloinen, ystavallinen ja erittain otettu saamistaan kehuista. Olin siis enemman kuin iloinen ostaessani natin mekon hanelta. Kyseinen putiikki loytyy Old Quarterista Bao Khanh-kadulta.

Samoilla nurkilla sijaitsee myos Kangaroo Cafe, joka tarjoaa turvallisia ruokavaihtoehtoja kohtuuhintaan. Ruoka ei ehka ole maukkainta, mita Hanoista voi loytaa, mutta menu on englanniksi ja kasvissyojalle vaihtoehtoja on runsaasti. Jos pitaa nuudeleista, pienia nuudeliravintoiloita (pho) voi loytaa joka kadunkulmasta. Useat niista myyvat myos riisia (com).

Hanoi sopii bilettajalle, joka on aikaisin liikkeella. Baarit, yhta lukuunottamatta, sulkevat ovensa jo puoliltaoin. Sulkemisaika todella tarkoittaa sita. Paikalle tulee poliisi, joka sahkopaimenella ajaa karjan kadulle. Humalaiset lansimaalaisturistit eivat kuitenkaan katoa hostelleihinsa sen silian tien, vaan jaavat kadulle tyhjentamaan viinaisia ampareitaan. Ei ihme, etta viereisen ravintolan nainen oli kiukkuinen. Osa jatkaa yotamyoten aukiolevaan baariin, jonka nimi ja sijanti on syyta tietaa, mikali sinne aikoo loytaa. Hostellikavereidemme vanavedessa paadyimme kyseiselle klubille. Koska tanssilattia oli aariaan myoten taynna, teimme ekskursion takapihan viidakkoon. Kukapa ei haluaisi bilettaa huojuvalla pitkospuulla kiiltomatojen loisteen tahtiin?

Hanoi Hostelia voimme huoletta suositella. Yo dormissa maksoi n.3,50e/yo/hlo ja hintaan sisaltyi aamiainen (kahvi/tee, hedelmia, leipaa ja paistettuja munia). Huone oli siisti, henkilokunta ystavallista ja englanninkielentaitoista ja netti sisaltyi hintaan. Varasimme Halong Bay-reissummekin heidan kauttaan. Ilmaisen kaljan happy hour jai kokeilematta, koska neiti Koo totesi olevansa liian neitimaisella paalla juodakseen olutta.

Kaljaa loytyi huokeaan hintaan (15000VND/plo eli n.50snt/plo) hostellin lahelta ns. kaljakorttelista, jossa istuimme iltaa hostellikavereidemme kanssa. Naky oli huvittava: pitkajalkaisia lankkareita istumassa lasten muovituoleilla kadun vieressa kaljapullot kadessa. Kaljakuppiloiden lisaksi korttelista loytyi pieni antikvariaattiliike, joka oli lattiasta kattoon taynna kirjoja. Ja mika parasta - tarjolla oli myos suomenkielisia opuksia. Mukaan tarttui kolme kirjaa - onpahan tekemista seuraavalle junamatkalle.

Kommunismista toiseen

Bussilla Nanningista Hanoihin kahdeksassa tunnissa? Onnistuu! Ainoa ongelma oli loytaa aamupopperossa Nanningin bussiasema. Emme olleet ainoita - kanadalaispoika oli aivan yhta eksyksissa kuin mekin. Bussissa oli ilmastointi ja hintaan kuului puoli litraa vetta seka ilmainen (!) lounas puolivalissa matkaa. Rajalla passia joutui nayttamaan monta kertaa, mutta kukaan ei kysynyt maastapoistumislippua. Tulostusepisodi oli siis turha. Vietnaminpuolen bussi oli yhta laadukas kuin Kiinankin, bonuksena paikallinen poppikanava.

Portti Vietnamiin

22.-24.11.2011 Nanning

Nanningissa ei ole mitaan nahtavaa eika tehtavaa. Netti toimii pirun hitaasti eika anna kirjautua ulos sahkopostista. Printtereita ei ole tai jos on, ne eivat toimi tai niita ei saa kayttaa. Nimimerkki vietimme kaksi tuntia kaupungilla etsien toimivaa internetia ja tulostinta.

Ruokakatu pikemminkin vei ruokahalun kuin toi sen. Hajutofu tunki suuhun ja sieraimiin vahan valia karkoittaen pienimmatkin ruokahalun rippeet. Tarjolla oli turvallisten hedelmien, vihannesten ja lihavartaiden lisaksi kaikkea mita vain kuvitella saattaa: lintuja ja kaarmeita hakissa, akvaariossa polskivia merenelavia ja mika shokeeravinta - paloiteltuja krokotiileja paineen ja hantineen.

Omituisten otusten kerho lautasella

24.11
Kavimme eilen Nanningin ruokakadulla. Sanonnan mukaan kantonilaiset syovat kaiken muun nelijalkaisen paitsi poydan. Eilisen perusteella tama on hyin mahdollista. Kadun alkupaan poydat eivat olleet mitenkaan shokeeravia. Toki ne notkuivat hedelmista, joista suurta osaa en ollut koskaan nahnytkaan. Mita pidemmalle katua kuitenkin jatkoi, sita eksoottisempia otuksia tuli vastaan. Erikoisimpiin viela nimettaviin kuuluivat pilkottu krokotiili, kananjalat ja pienet peniksen nakoiset otukset, jotka viela liikkuivat. Pysyttelimme neiti S:n kanssa hieman tylsemmassa ruokavaliossa ja soimme tofua. Jalkiruoaksi ostimme kirsikoita (33 yania, superkallista!!!) ja eksoottista jackfruitia. Jalkimmaisen rakenne oli todella kumimainen, mutta maku lempean makea. Jotta kulttuurishokki ei olisi kaynyt ylivoimaseksi poikkesimme viela Makkiin McFlurryille.

Aikaisin aamulla, pienten vastoinkaymisten jalkeen, nousimme Hanoin bussiin. Matkaan tarttui myos mukava kanadalainen jatka. Rajamuodollisuudet sujuivat yllattavan helposti ja passin leimamaara kertyi jalleen yhdella. Ensivaikutelma Vietnamistakin on positiivinen. Maa on varirikkaudessaan aivan eri luokkaa kuin Kiina ja tunnelmakin jotenkin rennompi.

Paluu harmaaseen arkeen

23.11.2011

Shanghain loiste on jo kaukana, silla siirryimme Nanningiin. Kaupungissa on vain 3 miljoonaa asukasta, joten Kiinan mittapuulla se on pieni. Se nakyy erityisesti tekemisen puutteena.

Viimeisena iltanamme Shanghaissa joimme cocktailit pilvenpiirtajan ylimmassa kerroksessa. Maisema oli huikea, mutta niin oli myos lasku (202 yania kahdesta cocktailista!!!) Palasimme pian takaisin maan pinnalle ja illallinen maksoikin huimat 20 yania.Pyorittyamme hetken kaupoissa (joista loytyi ihania vaatteita, muttei mitaan ostettavaa) tapasimme Peterin ja hanen kiinalaisen ystavansa. Nautimme illan toiset cocktailit Barbarossassa. Baari oli aivan kuin Tuhannen ja yhden yon kertomuksista, katosta roikkui kauniita lyhtyja, seinat oli koristeltu kauniilla maalauksilla ja Fatiman kasilla. Ainoastaan musiikki ei sopinut miljooseen.

Kaikkeen tahan verrattuna Nanning on tylsa ja tavallinen. Onneksi hostellimme on siisti ja mukava. Netti ei oikein toimi, mutta henkilokunta puhuu englantia ja on auttavaista sorttia.

Shanghai, baby!!!

Kiinan kaupungeista Shanghai on rikkain ja lansimaalaisin. Se nakyy. Keskusta on taynna kahviloita, viinibaareja ja vaatekauppoja. Pilvenpiirtajat ja valonheittimet halkovat taivasta. Ulkomaalaisiakaan ei tuijoteta samalla tavalla kuin Pekingissa ja vaatteita saa myos ihmisten koossa. Kaupunki on siisti ja tunnelma kansainvalinen. Kaiken taman ansiosta Shanghai on myos Kiinan kallein kaupunki, mutta onneksi vain tietyilta osin. Hiustenleikkuu on taallakin naurettavan halpaa (2,5-5 euroa) ja puolentoista tunnin hieronnan saa alle 20 eurolla. Manikyyrin ja pedikyyrin hinta on noin 5 euron paikkeilla.

Juominen on varsinkin naisille aarimmaisen halpaa, silla jossain kaupungin yokerhoista on aina Ladies Night, jolloin naiset juovat koko illan ilmaiseksi. Miehetkin voivat monissa paikoissa ostaa itselleen avoimen baarin 100 yanilla (n. 12 euroa). Ladies Night-baarit tarjoavat usein myos erilaisia palveluksia, kuten hierontoja tai manikyyreja. Monesti tarjolla on myos tuoreita hedelmia. Henkilokunta on uskomattoman ystavallista, tiskille ei ole jonoa ja huonosti voivat jopa talutetaan vessaan. Kun taman yhdistaa viela faktaan, etta taksimatka kaupungin toiselle puolelle maksaa max 10 euroa, voi rehellisesti sanoa, etta Shanghai on bilettajan unelma. Muutenkin elama Shanghaissa on helppoa, jopa kiinaa osaamattomalle. Ravintoloissa on englannin kielisia menuja ja tarvittaessa erillinen neuvontapuhelin auttaa kaantamisessa. Lansimaista ruokaa loytyy jokaisen makuun ja pikaruokaa aa tilattua kotiin ympari vuorokauden.

Shanghain luksuksella on kuitenkin kaantopuoli. Monelle paikalliselle tekee todella tiukkaa pysya koko ajan nousevien hintojen perassa. Onneksi halpojakin paikkoja loytyy, useimmat keskustan ulkopuolella. Ulkomaalaiset eivat naille alueille usein eksy, vaan tyytyvat elamaan eristettya elamaa hienostoalueilla. Osa naista kosmopoliiteista tuntuu jopa jollain tasolla halveksuvan paikallisia. Onneksi kielimuuri estaa taman halveksunnan valittymisen paikallisille.

Kaikesta tasta huolimatta, Shanghai on ehdottomasti ihanin kaupunki, jossa olen koskaan kaynyt. Suuri kiitos mahtavasta kokemuksesta kuuluu hosteillemme (Berntrand ja Lukas) seka ihanalle Peterille, joka vei meidat uskomattomiin paikkoihin (joinne budjettimme ei muuten olisi riittanyt).

Pilvenpiirtajien lumoa

14.-21.11.2011 Shanghai

Shanghai yllatti positiivisesti. Saasteisen Pekingin jalkeen merellinen tuulenvire tuntui taivaalliselta eivatka ihmisten katseet seuranneet meita enaa kaikkialle. Viiden tahden vessoja eli Starbuckseja loytyi vahan kaikkialta, kuten myos muita lansimaisen maailman ihmeita, esim. McDonald's, Subway ja KFC. Neiti Koo pilvenpiirtajien keskella oli kuin pikkulapsi karkkikaupassa. Hykertely ja hullunkiilto silmissa yltyivat maksimiinsa, kun viimeisena iltanamme nautimme okykalliit drinkit pilvenpiirtajan baarissa. Ihailtuamme hienoja nakymia satojen metrien korkeudesta oli tervetta palata maan pinnalle parin euron illallisen aareen.

Made in China

Sattuipa kerran Pekingissa, etta Neiti Koo vaansi avainta lukossa. Sen sijaan, etta ovi olisi auennut, puolet avaimesta jai kateen ja toinen puoli lukkoon oven pysyessa tiukasti suljettuna. Vaikka Neiti Koolla on pituutta puoli metria enemman kuin keskivertokiinalaisella, ei voimaa ole kuitenkaan kuin Kippari-Kallella. Avaimen taytyy siis olla "Made in China". Suomessa tilanne vaatisi soiton lukkosepalle, joka sitten riistaisi koyhan opiskelijan viimeisetkin pennoset, mutta ainakin ratkaisu olisi yksinkertainen. Kiinassa tilanne ei ollut aivan yhta simppeli etenkin kun vastassa oli kielimuuri ja ei se penaalin teravin kyna.

 

Toiveikkaina ajattelimme, etta jos avain kerta hajoaa nain herkasti, tilanteeseen taytyy olla vakiratkaisu. Luonnollinen paikka kysya oli alakerran "vartija". Nayttaessame hanelle rikkinaista avainta han alkoi huutaa meille naama punaisena. Kiinaksi tietenkin. Huutaminen takaisin suomeksi tuskin olisi auttanut, joten soitimme cs-hostillemme, eli asunnonhaltijalle, joka puhuu seka kiinaa etta englantia. Hanen puhelimestaan kuitenkin loppui akku ennen kuin ehdimme kunnolla edes selittaa tilannetta. Huuto jatkui. Paikalle saapui siivooja, joka vain pyoritteli silmiaan.Tulkki olisi kiva. Saimme langanpaahan Shanghaissa asuvan suomea ja kiinaa puhuvan tuttavamme. Ilman hanen apuaa seisoisimme varmaan vielakin pekingilaisen kerrostalon aulassa kuuntelemassa kiinalaista huutoa. Han nimittain onnistui hankkimaan meille lukkosepan numeron Shanghaista kasin. Se tulisi vain maksamaan jonkun verran. "Vartijalla" se sijaan ei ollut tarjota mitaan ratkaisua. Han ei osannut edes kertoa tyopaikkansa osoitetta, vaikka sita kysyttiin hanelta selvalla kiinankielella. Kaverin tehtavana on siis oikeasti vain ja ainoastaan avata ovi. Ei mitaan muuta. Ei lainkaan soveltamiskykya. Onko tallaisia ihmisia oikeasti olemassa?

 

Turhautuneina kaikesta sahlingista palasimme rikkinaisen lukon luokse hakaten ovea voimakkaasti. Lopulta yksi asukeista rohkeni avata meille oven. Pyorittelimme peukaloitamme, kunnes hostimme saapui. Han soitti lukkosepalle, joka kuulemma oli liian kallis (n.8e). Lukonhan voisi avata itsekin. Ja niin han tekikin. Vielapa menestyksekkaasti. Seuraavana paivana uuden avaimen sai supermarketista.

Matkustamisen iloa

Pekingista Shanghaihin paasisi luotijunalla viidessa tunnissa, mutta se ei varmasti olisi yhta elamyksellista (ainakaan samalla tavalla) kuin matkustaminen hitaalla paikallisjunalla. Reissu taittui yhta nopeasti kuin olisi yrittanyt Suomesta soutuveneella Kiinaan. Vietimme 14 tuntia kovilla istumapaikoilla samassa vaunussa 200 kiinalaisen kanssa. Tilaa ei ollut mitenkaan liikaa: vastapaata istuvien kanssa piti neuvotella pienestakin liikehdinnasta, jotta polvet eivat kolisisi pahasti yhteen. Jos kaytavilla yritti liikkua, tormasi vaistamatta nukkkuvaan kiinalaiseen, joita loytyi jopa lavuaarin pohjalta. Ilma oli paksuna tupakansavusta, mika kavi silmiin ja kurkkuun. Vetta ei myyty kuin alkumatkasta, joten loppumatkasta suu oli kuiva kuin Saharan autiomaa ja silmat punaiset kuin albiinopupulla. Olotilaa ei mitenkaan parantanut ruokamyrkytys / turistiripuli nro 2, jonka ansiosta sain viettaa puolet matkustusajasta vessassa (nelionkokoinen koppi missa oli suora reika raiteille). Kumma kylla siella oli raikkain ilma, kiitos avonaisen ikkunan. Jos mahani mogertaa tahan malliin joka kerta siirtyessamme paikasta toiseen, jaamme loppuajaksi Shanghaihin.

Ainiin, kiinalaisen ystavamme mukaan vatsaongelmani johtuivat siita, etta olin edellisena paivana kulkenut valilla takki paalla ja valilla ilman. Nain ollen kehoni meni sekaisin kuumuuden ja kylmyyden vaihteluista. Lisaksi olin juonut kylmaa jaateeta. Parannukseksi han tarjosi yrttilitkua pikkuruisesta ruskeasta pullosta. Kieltaydyin kohteliaasti. Nain toimii kiinalainen laaketiede. Taman innoittamina keksimme myos muita teorioita, kuten "Koska nukuin luvun 666 alapuolella, paholainen siirtyi sisalleni ja elimistollani oli kova tyo poistaa se".

Vessojen arviointi

Monet asiat, joita lansimaissa on tottunut pitamaan ihan itsestaanselvyyksina, eivat todellakaan ole sita kiinassa. Hyva esimerkki on wc-pytty. Kiinalainen vessa on useimmiten vain reika lattiassa. Todellakin pelkka reika. Asiat kuten paperi, kasien pesu mahdollisuus ja ovi(!!!) ovat luksusta. Katujen varsilta loytyvissa julkisissa vessoissa naita reikia on parhaimmillaan viisi rivissa. Siina sitten kuset kyykyssa neljan kiinalaisnaisen tuijottaessa taysin esteettomasti vieressa. Paperin ja kasidesin kantaminen mukana on ehdotonta. Kyykyssa kustessa tahtaaminen on paikoin haastavaa, ja vessojen haju sen mukainen. Suurin osa haisee kuolemalta.
Kehitimme tasta karuudesta inspiroituneena neiti S:n kanssa nerokkaan hotelli helpotusten arvosteluasteikon. Ominaisuuksia on viisi ja jokaisesta saa yhden tahden. Ominaisuudet ovat wc-pytty, paperi, juokseva vesi myos kasien pesuun, lukittava ovi ja miellyttava tuoksu (hajun puute riittaa). Toistaiseksi ylimpaan luokitukseen on yltanyt vain eraan Starbucksin vessa, keskimaarainen kiinalainen wc saa 2-3 tahtea.
Positiivista on kuitenkin se, etta julkisia vessoja riittaa ja ne ovat ilmaisia. Pitkankaan ryyppaysillan jaljilta ei siis tarvitse kulkea jalat ristissa. Yksityisyys olisi kuitenkin kiva, silla kiinalaiset tuijottavat lansimaalaisia koko ajan. Meista myos puhutaan, usein osoitellen. Kadulla ja ravintoloissa siihen on jo tottunut, mutta housut kintuissa tilanne on lievasti kiusallinen. Wc-kaynnit Suomessa ovat siis todellista

Keisarin jalanjaljissa

su 6.11.11 Kielletty kaupunki, Guomao, Wangfujing

Kielletty kaupunki. Sen suuruutta ei tajunnut kunnolla ennenkuin kaveli sen lapi ja naki, miten edes loppumattomat turistimassat erilaisine hattuineen eivat riittaneet tayttamaan temppeleita ja aukioita muurien sisapuolella.  Temppelit olivat hienosti koristeltuja, mutta hyvin samanlaisia keskenaan ja lisaksi liian hyvin restauroituja. Meidaan silmiimme naytti silta kuin ne olisi rakennettu 70-luvulla elokuvan lavasteiksi. Missaan ei ollut kuvia, miten niita on aikoinaan kaytetty. Audioguide yritti kertoa jotain menneista ajoista, mutta sen informaatioarvo jai loppujen lopuksi aika pieneksi. Harmitusta lievensi suomenkielisen (!) audioguiden hassu aksentti. Lisaksi puutarha oli nakemisen arvoinen.
Hintaa koitui kaikkiaan sisaanpaasy 40RMB+audioguide 40RMB eli 80RMB

Guomao. Pilvenpiirtajia, okykauppakeskuksia, jotka tuntuvat jatkuvan loputtomiin seka erikoinen tv-torni, mika nayttaa kykkivalta miehelta.

Wanfujing. Kaiken lansimaalaisuuden keskelta loytyi Snack street, mika oli taynna ruokaa ja kraasaa myyvia pikkukojuja. Hajutofun tappava loyhka tunki sieraimiin vahan valia ja kokonaiset paistetut linnut tuijottivat pahasti.

ma 7.11.11 Kesapalatsi

Kesapalatsin rakennukset olivat aivan samanlaisia kuin Kielletyssa kaupungissa. Samat koristeet, samat varit, samat muodot. Mutta isona bonuksena iso puutarha/metsikko, missa oli ihanan rauhallista. Ei siis miljoonaa kiinalaisturistia hyorimassa ja kalattamassa ymparillamme. Lisaksi puutarhan huipulta avautui hienot maisemat jarvelle, missa lipui perinteikkaita veneita kuskaten keisarin sijasta turisteja.

ti 8.11.11 Maoseleum, 798 art district

Herasimme aikaisin aamulla (ennen yhdeksaa!), jotta ehdimme moikkaamaan Maota. Turvatarkastukset olivat varsin tiukat: ei laukkuja, ei kameraa, vain henkilollisyystodistus mukaan. Jono sisalle Maoseleumiin eteni varsin jouhevasti, kiitos hoputtavien turvamiesten. Maoseleumissa ei sinansa ollut paljon nakemista: julmetun iso Maon patsas ja hanen nukkemainen ruumiinsa (lieko oikeastikin nukke). Mutta kiinalaisten ilmeet! Se hartaus, milla he tuijottivat Maon patsasta, oli todella nakemisen arvoinen. Seka kukkameri, joka lepasi patsaan juurella. Lisaksi yksi harvoista ilmaisista nahtavyyksista Pekingissa.

Illalla suuntasimme viela 798-taidealueelle, mutta harmiksemme olimme liian myohaan liikenteessa. Lahes kaikki galleriat olivat jo suljettu. Onneksi kaduillakin oli taidetta patsaiden muodossa.

ke 9.11 Silk street and pearl market

Monta kerrosta feikkitavaraa: kenkia, paitoja, housuja, sukkia, alusvaatteita, laukkuja, elektroniikkaa, huiveja ja kaikenlaista kraasaa. Myyjat puhuivat parempaa englantia kuin missaan muualla Pekingissa. Paha vain, etta he ymmarsivat euron ja yuanin kurssin. 10 yuania suuntaan tai toiseen ei ole meille iso raha. Osa myyjista oli todella aggressiivisia, mika karkotti pienetkin ostohalut. Heidan kanssaan sai tosissaan taistella hinnoista. Lopulta ostin vain uuden muistikortin kameraani.

pe 11.11.11 Taivaallinen temppeli, Houhai park

Taivaallinen temppeli oli rakennusten puolesta jalleen samaa sarjaa Kielletyn kaupungin ja Kesapalatsin kanssa. Olihan se natti, mutta olimme jo nahneet vastaavaa. Jannempaa oli seurata vanhusten pelikerhoa seka haakuvaa ottavaa pariskuntaa. Kavelysilta temppelilta alttarille oli moottoritien levyinen ja taynna duunareita, joiden karryt olivat oikein kuvaukselliset. Kuvausintoa herattivat myos elainpatsaat (ks. kuva kun Neiti Koo pussaa lohikaarmetta). Alttarin keskikivi oli syysta tai toisesta suosittu kuvanottopaikka. Me otimme kuvan vain parveilevasta ihmismassasta.

Houhai park - turistirysa taynna meluisia baareja.Ei aivan meidan kasityksemme puistosta. Onneksi sivukujalta loytyi kahvila, mista sai juotavaksi kelpaavaa (jaatavan kallista) kahvia.

la 12.11.11 Laamatemppeli

Laamatemppeli oli arkkitehtuuriltaan taas samaa sarjaa Kielletyn kaupungin, Kesapalatsin ja Taivaallisen temppelin kanssa. Merkittava ero tuli kuitenkin siita, etta Laamatemppeli on oikeasti kaytossa. Ihmiset kayvat siella rukoilemassa ja suitsukkeiden tuoksu ulottuu kaikialle. Keltalehtisilla puilla reunustettu kadunpatka heratti monien kuvausinnon, vaikka kaymalanhaju tunkikin nenaan.

Next stop: Zeinzing sox

Kiinan tiukka sensuuri on pitanyt nappimme erossa blogistamme. Onhan tama toki vaarallista informaatiota.
Ollaan oltu matkalla yli kolme viikkoa ja ainakin toistaiseksi olemme viela puhevaleissa. Takana kolme kaupunkia, paljon nahtavyyksia ja uusia tuttavuuksia.

Aloitetaan aivan alusta eli lentomatkasta. Helsingista Berliiniin kaikki sujui ongelmitta. Berliinin lentokentalla jouduimme tappamaan aikaa viiden tunnin verran. Harmiksemme nakoalatasanne oli suljettu, eika kaupoissa ollut mitaan, mita olisimme halunneet ostaa. Starbucks tarjosi onneksi mukavat nojatuolit ja sokerihumalan. Portilla kiinalaiset ottivat "vaivihkaa" meista kuvia alypuhelimillaan. Luulisi heidan jo nahneen lankkareita Berliinissa. 9,5h lentomatka muuttui painajaiseksi, kun ruokamyrkytys iski neiti S;n elimistoon ja kiinalaisnainen potki neiti Koota unissaan. Yrita siina nyt sitten nukkua.

Pekingin lentokentalta nappasimme taksin, joka osasi kuljettaa meidat kertaheitolla oikeaan osoitteeseen, Happy Dragon Hosteliin. Sijainti rauhallisella sivukadulla, henkilokunta ystavallista ja puhuu englantia, huoneet siisteja, baarissa ilmainen netti ja muutenkin viihtyisa paikka. Hinta kuuden hengen dormissa n.50RMB/hlo/yo (n.6e).

Pekingissa tahtina on ollut keskimaarin yksi nahtavyys per paiva:

pe 4.11 Olympiakyla

Nakemisen arvoinen erityisesti iltavalaistuksessa. Alue on suljettu autoliikenteelta, joten nelikaistaisella autotiella voi rauhassa lampsia aivan keskella katua. Kavelessamme halki loppumattoman pitkan puistoalueen mietimme, mita siina on mahtanut olla ennen olympialaisia. Tyhjaa tilaa vai ransistyineita taloja, jotka on vain raivattu pois uuden tielta.

la 5.11.11 Kiinan muuri Mutianyu

Ilman huonekavereitamme hostellista emme olisi varmasti paasseet muurille asti. Matka kesti n.3h suuntaansa. Ensin metrolla linja-autoasemalle, sitten bussilla muuria lahimpana olevaan kylaan Huairoon, mista viela viimeinen patka pikkupakulla muurille. Pakukyydin hinnasta sai tosissaan tinkia, mika olisi ollut sula mahdottomuus ellei mukanamme olisi ollut kiinaa taitavia italialaisia. Loppujen lopuksi pulitimme 60yan/8hloa.

Mutta Mutianyu oli kaiken edellamainitun vaivan arvoinen. Hissin sijasta paatimme kivuta huipulle tuhansia rappusia pitkin (opiskelijakortilla alennusta 20yan, joten hinnaksi jai vain 25yan). Pohkeet huusivat jossain kohti hallelujaa, mutta huipulla maisemat tyonsivat kivun taka-alalle. Saa oli sopivan viilea ja kirkas, joten naimme pitkalle emmeka olleet hiesta markia. Kavelya tornilta tornille, loistavaa seuraa ja ryhmakuvia. Alastulo sujui vauhdikkaasti "kelkkamakea" pitkin. Se olisi ollut viela vauhdikkaampaa, ellei edellamme olisi korotellyt kiinalaispappa. Kiinan hintatasoon nahden suht hintavaa touhua (60yuan), mutta kuinka moni on laskenut kelkalla kiinanmuurilta alas.

Muurin juurella on paljon kaupustelijoita myymassa huiveja, vaatteita, syomapuikkoja, postikortteja, seinavaatteita, pandalakkeja yms. Ravintoloita oli vain yksi eika se ollut hinta-laatusuhteeltaan kaymisen arvoinen, mutta poisti nalan. Jalkiruoaksi saimme maistella kaupustelijan kuivattuja hedelmia ja pahkinoita. Lopulta emme kehdanneet lahtea ostamatta.

Paluumatkan neuvottelimme pakukyydin Pekingin metroasemalle asti.

"Onneksi valkoinen naamani tarkoittaa rahaa!"

6.11.2011

Eilinen paiva Kiinanmuurilla oli todella uskomaton. Jo pelkka matka paikan paalle oli legendaarinen. Hullut kiinalaiset kaupustelijat seurasivat bussiamme ja yrittivat joka pysakilla houkutella meidat omiin minibusseihinsa tai autoihinsa. Tilanne toistui n. 7 kertaa ja huvitti lopulta muitakin matkustajia. Bussin vaihtamisen sijaan paadyimme kuitenkin minibussiin, joka vei meidat perille 7,5 yanilla/henkilo (~1 euro). Matkaseuranamme olivat hostellihuoneemme asukit: italialainen Paolo. brassi Rachel, saksalaiset Oz ja Tobias seka pari ylimaaraista (Angela ja Donny). Porukka oli todella mukava ja lappa lensi. Kiinanmuuri itsessaan oli henkeasalpaava. Paastakseen sen luo taytyi ensin kiiveta uskomattoman pitkat portaat vuoren rinnetta pitkin. Pohkeet joutuivat koville, mutta ylhaalla fiilis oli uskomaton. Tietenkin ylos olisi myos paassyt gondolihissilla, mutta niin nynny ei voi olla. Ylhaalla muuri tuntui kiemurtelevan loputtomiin. Oli uskomatonta ajatella, etta jokainen kivenmurikka oli pakko kuljettaa paikan paalle miesvoimin. Kavelimme muuria jonkin matkaa ottaen satoja valokuvia. Alastulo olikin helpompaa. Laskimme vuoren rinnetta alas eraanlaiselle liukurilla, jolla paasi kiihdyttamaan kiitettavasti (tosin rasittava kiinalaisukko mateli edessamme, joten vapaaliukuun ei pystynyt). Illalla kavimme samalla porukalla syomassa. Nuudelikeitto oli hyvaa ja halpaa, mutta parasta ilallassa oli juoda ravintolan kaikki kaljat.
Tanaan kavimme Kielletyssa kaupungissa Rachelin kanssa. Paikan koko oli kylla paatahuimaava, mutta muuten kokemus jai vahan laimeaksi. Paikka oli niin taynna turisteja, etta oli vaikea nahda muuta kuin valtavien rakennusten ulkokuoret. Alue oli myos restauroitu liian hyvin, tunne oli luin keskella jonkinlaista Hollywood-lavastetta. Parhaat palat olivat pohjoisportin puutarha ja mahtava audioguide, jossa kiinalaisnainen puhui suomea niin suloisesti murtaen. Syotyamme lounaan jalleen epamaaraisessa kiinalaisravintolassa hyvastelimme Rachelin, joka lahti junalla kohti Shanghaita. Kirjauduimme myos ulos hostellistamme ja lahdimme ensimmaisen couchsurfer-hostimme luo.
Gelato (oikealta nimeltaan Davide) osoittautui jaatavan hyvannakoiseksi, mutta myos mielettoman rennoksi italiaanoksi. Hetken juteltuamme jatimme kamat hanen kampilleen ja lahdimme tutkailemaan eurooppalaisen kaupunginosan pilvenpiirtajia ja keskustan kaupustelualuetta. Hienostoalueella onnistuimme eksymaan valtavaan luksuskauppakeskukseen. Kaytavat tuntuivat jatkuvan ikuisuuden, eika niiden varrella ollut yhtaan jarkevan hintaista putiikkia. Pelkkaa Pradaa, Louis Vuittonia ja Hugo Bossia. Onnistuimme eksymaan samaan paikkaan viela uudestaankin, mutta lopulta selviydyimme metroon ja paasimme keskustaan. Markkinakadut olivat juuri sita, mista aasia tunnetaan: katukeittioita, loputtomia pikkukojuja, kaikkea maan ja taivaan valissa. Hetken shoppailtuamme palasimme asunnolle, jossa paadyimme katsomaan Serie A -matsia ja naisten painonnostoa. Italiaanon kamppiskin oli paikalla. Ilta oli omituinen, mutta hauska. Italiaanot polttavat kuin sienet, mutta ovat muuten hauskaa seuraa.

Liikaa vai liian vähän?

Kahdentoista tunnin kuluttua pitäisi olla lentokoneessa matkalla kohti itää, mutta pakkaaminen on vielä vaiheessa. Eikö sitä voisi ulkoistaa jonnekin? Onhan niitä muuttopalveluitakin. Pohdin koko ajan, mitä olen mahtanut unohtaa, mutta rinkka on niin täynnä, ettei se ole mahdollista. Vaatteita on kohtuullisesti, mutta matka-apteekillamme lääkitsisi vaikka koko Kiinan. Jotain on jätettävä kotiin. Tai siis vanhempieni kotiin, minne elämäni (se osa mikä ei lähde mukaan) on sullottu erinäisissä laukuissa ja laatikoissa. Jos kerta aion pärjätä ilman kyseisiä tavaroita seuraavat neljä kuukautta, miksi niitä pitää ylipäätään säilyttää?

Ensimmäinen kirjoitus

Hei kaikille ja tervetuloa seuraamaan Koon ja S:n päätöntä matkaa Kiinan, Kaakkois-Aasian ja Intian läpi. Tarkoituksena olisi paeta Suomen loskaa ja räntää 4 kuukaudeksi maailman toiselle puolelle ja palata takaisin miljoona kokemusta rikkaampana (ja 10 astetta tummempana). Molemmat pitävät tätä blogia toisistaan riippumatta ja mielipiteitä kyselemättä. Vastuu sysätään lukijalle.
Pääsyy matkaan on Neuro 2, tuo lääkiksen toisen syksyn elinvoimat nielevä monsteri. Allekirjoittanut ja neiti S hajosivat kyseisenä syksynä opiskeluun totaalisesti ja päättivät, että ensi syksyn aikataulu täyttyisi jostain aivan muusta. Suuressa inspiraation puuskassa varasimme liput Pekingiin ja aloimme suunnitella huimaa matkaa läpi Aasian mantereen. Kerätäksemme tarvittavan matkabudjetin jatkoimme kesätyöpaikoissamme pitkälle syksyyn ja söimme vain purkkihernekeittoa. Pitkän ja piinallisen uurastuksen jälkeen tunnelissa alkoi näkyä valoa ja yht'äkkiä lähtöpäivä oli jo nurkan takana.
Kuten aina, lähes kaikki järjestelyni jäivät viime tinkaan. Sentään rokotukset ja Kiinan viisumin onnistuin hakemaan ajoissa, mutta se ei tarkoita etteivätkö viime päivät olisi olleet silkkaa kaaosta. Tilannetta pahentaa entisestään se, että jouduin luopumaan paratiisin palasestani Munkassa ja muuttamaan takaisin porukoiden nurkkiin Koillis-Helsingin ghettoon. Kaikki omistamani makaa äitini autotalissa banaanilaatikoissa ja jätesäkeissä. Koita tässä nyt sitten pakata kaikki tarpeellinen neljäksi kuukaudeksi. Kaikkea pitäisi vielä ostaa ja noutaa eri puolilta Helsinkiä ja rinkka pursuaa jo, vaikkei siellä ole kuin puolet kaikesta ehdottoman tarpeellisesta.
Huomenna koittaa viimeinen päivä Suomessa. Aion viettää sen syömällä viimeisen ehtoollisen juhlallisesti Raviolissa, naureskelemalla känniselle/krapulaiselle herra T:lle ja karsimalla rinkkani siihen kuntoon, että saan sen suljettuakin. Porukoidenkin kanssa pitäis ehkä viettää hiukan laatuaikaa. *Huoh... Saisinko lisää tunteja vuorokauteen, kiitos,