Pekingista Shanghaihin paasisi luotijunalla viidessa tunnissa, mutta se ei varmasti olisi yhta elamyksellista (ainakaan samalla tavalla) kuin matkustaminen hitaalla paikallisjunalla. Reissu taittui yhta nopeasti kuin olisi yrittanyt Suomesta soutuveneella Kiinaan. Vietimme 14 tuntia kovilla istumapaikoilla samassa vaunussa 200 kiinalaisen kanssa. Tilaa ei ollut mitenkaan liikaa: vastapaata istuvien kanssa piti neuvotella pienestakin liikehdinnasta, jotta polvet eivat kolisisi pahasti yhteen. Jos kaytavilla yritti liikkua, tormasi vaistamatta nukkkuvaan kiinalaiseen, joita loytyi jopa lavuaarin pohjalta. Ilma oli paksuna tupakansavusta, mika kavi silmiin ja kurkkuun. Vetta ei myyty kuin alkumatkasta, joten loppumatkasta suu oli kuiva kuin Saharan autiomaa ja silmat punaiset kuin albiinopupulla. Olotilaa ei mitenkaan parantanut ruokamyrkytys / turistiripuli nro 2, jonka ansiosta sain viettaa puolet matkustusajasta vessassa (nelionkokoinen koppi missa oli suora reika raiteille). Kumma kylla siella oli raikkain ilma, kiitos avonaisen ikkunan. Jos mahani mogertaa tahan malliin joka kerta siirtyessamme paikasta toiseen, jaamme loppuajaksi Shanghaihin.
Ainiin, kiinalaisen ystavamme mukaan vatsaongelmani johtuivat siita, etta olin edellisena paivana kulkenut valilla takki paalla ja valilla ilman. Nain ollen kehoni meni sekaisin kuumuuden ja kylmyyden vaihteluista. Lisaksi olin juonut kylmaa jaateeta. Parannukseksi han tarjosi yrttilitkua pikkuruisesta ruskeasta pullosta. Kieltaydyin kohteliaasti. Nain toimii kiinalainen laaketiede. Taman innoittamina keksimme myos muita teorioita, kuten "Koska nukuin luvun 666 alapuolella, paholainen siirtyi sisalleni ja elimistollani oli kova tyo poistaa se".
maanantai 28. marraskuuta 2011
torstai 24. marraskuuta 2011
Vessojen arviointi
Monet asiat, joita lansimaissa on tottunut pitamaan ihan itsestaanselvyyksina, eivat todellakaan ole sita kiinassa. Hyva esimerkki on wc-pytty. Kiinalainen vessa on useimmiten vain reika lattiassa. Todellakin pelkka reika. Asiat kuten paperi, kasien pesu mahdollisuus ja ovi(!!!) ovat luksusta. Katujen varsilta loytyvissa julkisissa vessoissa naita reikia on parhaimmillaan viisi rivissa. Siina sitten kuset kyykyssa neljan kiinalaisnaisen tuijottaessa taysin esteettomasti vieressa. Paperin ja kasidesin kantaminen mukana on ehdotonta. Kyykyssa kustessa tahtaaminen on paikoin haastavaa, ja vessojen haju sen mukainen. Suurin osa haisee kuolemalta.
Kehitimme tasta karuudesta inspiroituneena neiti S:n kanssa nerokkaan hotelli helpotusten arvosteluasteikon. Ominaisuuksia on viisi ja jokaisesta saa yhden tahden. Ominaisuudet ovat wc-pytty, paperi, juokseva vesi myos kasien pesuun, lukittava ovi ja miellyttava tuoksu (hajun puute riittaa). Toistaiseksi ylimpaan luokitukseen on yltanyt vain eraan Starbucksin vessa, keskimaarainen kiinalainen wc saa 2-3 tahtea.
Positiivista on kuitenkin se, etta julkisia vessoja riittaa ja ne ovat ilmaisia. Pitkankaan ryyppaysillan jaljilta ei siis tarvitse kulkea jalat ristissa. Yksityisyys olisi kuitenkin kiva, silla kiinalaiset tuijottavat lansimaalaisia koko ajan. Meista myos puhutaan, usein osoitellen. Kadulla ja ravintoloissa siihen on jo tottunut, mutta housut kintuissa tilanne on lievasti kiusallinen. Wc-kaynnit Suomessa ovat siis todellista
Keisarin jalanjaljissa
su 6.11.11 Kielletty kaupunki, Guomao, Wangfujing
Kielletty kaupunki. Sen suuruutta ei tajunnut kunnolla ennenkuin kaveli sen lapi ja naki, miten edes loppumattomat turistimassat erilaisine hattuineen eivat riittaneet tayttamaan temppeleita ja aukioita muurien sisapuolella. Temppelit olivat hienosti koristeltuja, mutta hyvin samanlaisia keskenaan ja lisaksi liian hyvin restauroituja. Meidaan silmiimme naytti silta kuin ne olisi rakennettu 70-luvulla elokuvan lavasteiksi. Missaan ei ollut kuvia, miten niita on aikoinaan kaytetty. Audioguide yritti kertoa jotain menneista ajoista, mutta sen informaatioarvo jai loppujen lopuksi aika pieneksi. Harmitusta lievensi suomenkielisen (!) audioguiden hassu aksentti. Lisaksi puutarha oli nakemisen arvoinen.
Hintaa koitui kaikkiaan sisaanpaasy 40RMB+audioguide 40RMB eli 80RMB
Guomao. Pilvenpiirtajia, okykauppakeskuksia, jotka tuntuvat jatkuvan loputtomiin seka erikoinen tv-torni, mika nayttaa kykkivalta miehelta.
Wanfujing. Kaiken lansimaalaisuuden keskelta loytyi Snack street, mika oli taynna ruokaa ja kraasaa myyvia pikkukojuja. Hajutofun tappava loyhka tunki sieraimiin vahan valia ja kokonaiset paistetut linnut tuijottivat pahasti.
Houhai park - turistirysa taynna meluisia baareja.Ei aivan meidan kasityksemme puistosta. Onneksi sivukujalta loytyi kahvila, mista sai juotavaksi kelpaavaa (jaatavan kallista) kahvia.
Laamatemppeli oli arkkitehtuuriltaan taas samaa sarjaa Kielletyn kaupungin, Kesapalatsin ja Taivaallisen temppelin kanssa. Merkittava ero tuli kuitenkin siita, etta Laamatemppeli on oikeasti kaytossa. Ihmiset kayvat siella rukoilemassa ja suitsukkeiden tuoksu ulottuu kaikialle. Keltalehtisilla puilla reunustettu kadunpatka heratti monien kuvausinnon, vaikka kaymalanhaju tunkikin nenaan.
Kielletty kaupunki. Sen suuruutta ei tajunnut kunnolla ennenkuin kaveli sen lapi ja naki, miten edes loppumattomat turistimassat erilaisine hattuineen eivat riittaneet tayttamaan temppeleita ja aukioita muurien sisapuolella. Temppelit olivat hienosti koristeltuja, mutta hyvin samanlaisia keskenaan ja lisaksi liian hyvin restauroituja. Meidaan silmiimme naytti silta kuin ne olisi rakennettu 70-luvulla elokuvan lavasteiksi. Missaan ei ollut kuvia, miten niita on aikoinaan kaytetty. Audioguide yritti kertoa jotain menneista ajoista, mutta sen informaatioarvo jai loppujen lopuksi aika pieneksi. Harmitusta lievensi suomenkielisen (!) audioguiden hassu aksentti. Lisaksi puutarha oli nakemisen arvoinen.
Hintaa koitui kaikkiaan sisaanpaasy 40RMB+audioguide 40RMB eli 80RMB
Guomao. Pilvenpiirtajia, okykauppakeskuksia, jotka tuntuvat jatkuvan loputtomiin seka erikoinen tv-torni, mika nayttaa kykkivalta miehelta.
Wanfujing. Kaiken lansimaalaisuuden keskelta loytyi Snack street, mika oli taynna ruokaa ja kraasaa myyvia pikkukojuja. Hajutofun tappava loyhka tunki sieraimiin vahan valia ja kokonaiset paistetut linnut tuijottivat pahasti.
ma 7.11.11 Kesapalatsi
Kesapalatsin rakennukset olivat aivan samanlaisia kuin Kielletyssa kaupungissa. Samat koristeet, samat varit, samat muodot. Mutta isona bonuksena iso puutarha/metsikko, missa oli ihanan rauhallista. Ei siis miljoonaa kiinalaisturistia hyorimassa ja kalattamassa ymparillamme. Lisaksi puutarhan huipulta avautui hienot maisemat jarvelle, missa lipui perinteikkaita veneita kuskaten keisarin sijasta turisteja.
ti 8.11.11 Maoseleum, 798 art district
Herasimme aikaisin aamulla (ennen yhdeksaa!), jotta ehdimme moikkaamaan Maota. Turvatarkastukset olivat varsin tiukat: ei laukkuja, ei kameraa, vain henkilollisyystodistus mukaan. Jono sisalle Maoseleumiin eteni varsin jouhevasti, kiitos hoputtavien turvamiesten. Maoseleumissa ei sinansa ollut paljon nakemista: julmetun iso Maon patsas ja hanen nukkemainen ruumiinsa (lieko oikeastikin nukke). Mutta kiinalaisten ilmeet! Se hartaus, milla he tuijottivat Maon patsasta, oli todella nakemisen arvoinen. Seka kukkameri, joka lepasi patsaan juurella. Lisaksi yksi harvoista ilmaisista nahtavyyksista Pekingissa.
Illalla suuntasimme viela 798-taidealueelle, mutta harmiksemme olimme liian myohaan liikenteessa. Lahes kaikki galleriat olivat jo suljettu. Onneksi kaduillakin oli taidetta patsaiden muodossa.
ke 9.11 Silk street and pearl market
Monta kerrosta feikkitavaraa: kenkia, paitoja, housuja, sukkia, alusvaatteita, laukkuja, elektroniikkaa, huiveja ja kaikenlaista kraasaa. Myyjat puhuivat parempaa englantia kuin missaan muualla Pekingissa. Paha vain, etta he ymmarsivat euron ja yuanin kurssin. 10 yuania suuntaan tai toiseen ei ole meille iso raha. Osa myyjista oli todella aggressiivisia, mika karkotti pienetkin ostohalut. Heidan kanssaan sai tosissaan taistella hinnoista. Lopulta ostin vain uuden muistikortin kameraani.
pe 11.11.11 Taivaallinen temppeli, Houhai park
Taivaallinen temppeli oli rakennusten puolesta jalleen samaa sarjaa Kielletyn kaupungin ja Kesapalatsin kanssa. Olihan se natti, mutta olimme jo nahneet vastaavaa. Jannempaa oli seurata vanhusten pelikerhoa seka haakuvaa ottavaa pariskuntaa. Kavelysilta temppelilta alttarille oli moottoritien levyinen ja taynna duunareita, joiden karryt olivat oikein kuvaukselliset. Kuvausintoa herattivat myos elainpatsaat (ks. kuva kun Neiti Koo pussaa lohikaarmetta). Alttarin keskikivi oli syysta tai toisesta suosittu kuvanottopaikka. Me otimme kuvan vain parveilevasta ihmismassasta.Houhai park - turistirysa taynna meluisia baareja.Ei aivan meidan kasityksemme puistosta. Onneksi sivukujalta loytyi kahvila, mista sai juotavaksi kelpaavaa (jaatavan kallista) kahvia.
la 12.11.11 Laamatemppeli
Laamatemppeli oli arkkitehtuuriltaan taas samaa sarjaa Kielletyn kaupungin, Kesapalatsin ja Taivaallisen temppelin kanssa. Merkittava ero tuli kuitenkin siita, etta Laamatemppeli on oikeasti kaytossa. Ihmiset kayvat siella rukoilemassa ja suitsukkeiden tuoksu ulottuu kaikialle. Keltalehtisilla puilla reunustettu kadunpatka heratti monien kuvausinnon, vaikka kaymalanhaju tunkikin nenaan.
Next stop: Zeinzing sox
Kiinan tiukka sensuuri on pitanyt nappimme erossa blogistamme. Onhan tama toki vaarallista informaatiota.
Ollaan oltu matkalla yli kolme viikkoa ja ainakin toistaiseksi olemme viela puhevaleissa. Takana kolme kaupunkia, paljon nahtavyyksia ja uusia tuttavuuksia.
Aloitetaan aivan alusta eli lentomatkasta. Helsingista Berliiniin kaikki sujui ongelmitta. Berliinin lentokentalla jouduimme tappamaan aikaa viiden tunnin verran. Harmiksemme nakoalatasanne oli suljettu, eika kaupoissa ollut mitaan, mita olisimme halunneet ostaa. Starbucks tarjosi onneksi mukavat nojatuolit ja sokerihumalan. Portilla kiinalaiset ottivat "vaivihkaa" meista kuvia alypuhelimillaan. Luulisi heidan jo nahneen lankkareita Berliinissa. 9,5h lentomatka muuttui painajaiseksi, kun ruokamyrkytys iski neiti S;n elimistoon ja kiinalaisnainen potki neiti Koota unissaan. Yrita siina nyt sitten nukkua.
Pekingin lentokentalta nappasimme taksin, joka osasi kuljettaa meidat kertaheitolla oikeaan osoitteeseen, Happy Dragon Hosteliin. Sijainti rauhallisella sivukadulla, henkilokunta ystavallista ja puhuu englantia, huoneet siisteja, baarissa ilmainen netti ja muutenkin viihtyisa paikka. Hinta kuuden hengen dormissa n.50RMB/hlo/yo (n.6e).
Pekingissa tahtina on ollut keskimaarin yksi nahtavyys per paiva:
pe 4.11 Olympiakyla
Ollaan oltu matkalla yli kolme viikkoa ja ainakin toistaiseksi olemme viela puhevaleissa. Takana kolme kaupunkia, paljon nahtavyyksia ja uusia tuttavuuksia.
Aloitetaan aivan alusta eli lentomatkasta. Helsingista Berliiniin kaikki sujui ongelmitta. Berliinin lentokentalla jouduimme tappamaan aikaa viiden tunnin verran. Harmiksemme nakoalatasanne oli suljettu, eika kaupoissa ollut mitaan, mita olisimme halunneet ostaa. Starbucks tarjosi onneksi mukavat nojatuolit ja sokerihumalan. Portilla kiinalaiset ottivat "vaivihkaa" meista kuvia alypuhelimillaan. Luulisi heidan jo nahneen lankkareita Berliinissa. 9,5h lentomatka muuttui painajaiseksi, kun ruokamyrkytys iski neiti S;n elimistoon ja kiinalaisnainen potki neiti Koota unissaan. Yrita siina nyt sitten nukkua.
Pekingin lentokentalta nappasimme taksin, joka osasi kuljettaa meidat kertaheitolla oikeaan osoitteeseen, Happy Dragon Hosteliin. Sijainti rauhallisella sivukadulla, henkilokunta ystavallista ja puhuu englantia, huoneet siisteja, baarissa ilmainen netti ja muutenkin viihtyisa paikka. Hinta kuuden hengen dormissa n.50RMB/hlo/yo (n.6e).
Pekingissa tahtina on ollut keskimaarin yksi nahtavyys per paiva:
pe 4.11 Olympiakyla
Nakemisen arvoinen erityisesti iltavalaistuksessa. Alue on suljettu autoliikenteelta, joten nelikaistaisella autotiella voi rauhassa lampsia aivan keskella katua. Kavelessamme halki loppumattoman pitkan puistoalueen mietimme, mita siina on mahtanut olla ennen olympialaisia. Tyhjaa tilaa vai ransistyineita taloja, jotka on vain raivattu pois uuden tielta.
la 5.11.11 Kiinan muuri Mutianyu
Ilman huonekavereitamme hostellista emme olisi varmasti paasseet muurille asti. Matka kesti n.3h suuntaansa. Ensin metrolla linja-autoasemalle, sitten bussilla muuria lahimpana olevaan kylaan Huairoon, mista viela viimeinen patka pikkupakulla muurille. Pakukyydin hinnasta sai tosissaan tinkia, mika olisi ollut sula mahdottomuus ellei mukanamme olisi ollut kiinaa taitavia italialaisia. Loppujen lopuksi pulitimme 60yan/8hloa.
Mutta Mutianyu oli kaiken edellamainitun vaivan arvoinen. Hissin sijasta paatimme kivuta huipulle tuhansia rappusia pitkin (opiskelijakortilla alennusta 20yan, joten hinnaksi jai vain 25yan). Pohkeet huusivat jossain kohti hallelujaa, mutta huipulla maisemat tyonsivat kivun taka-alalle. Saa oli sopivan viilea ja kirkas, joten naimme pitkalle emmeka olleet hiesta markia. Kavelya tornilta tornille, loistavaa seuraa ja ryhmakuvia. Alastulo sujui vauhdikkaasti "kelkkamakea" pitkin. Se olisi ollut viela vauhdikkaampaa, ellei edellamme olisi korotellyt kiinalaispappa. Kiinan hintatasoon nahden suht hintavaa touhua (60yuan), mutta kuinka moni on laskenut kelkalla kiinanmuurilta alas.
Muurin juurella on paljon kaupustelijoita myymassa huiveja, vaatteita, syomapuikkoja, postikortteja, seinavaatteita, pandalakkeja yms. Ravintoloita oli vain yksi eika se ollut hinta-laatusuhteeltaan kaymisen arvoinen, mutta poisti nalan. Jalkiruoaksi saimme maistella kaupustelijan kuivattuja hedelmia ja pahkinoita. Lopulta emme kehdanneet lahtea ostamatta.
Paluumatkan neuvottelimme pakukyydin Pekingin metroasemalle asti.
"Onneksi valkoinen naamani tarkoittaa rahaa!"
6.11.2011
Eilinen paiva Kiinanmuurilla oli todella uskomaton. Jo pelkka matka paikan paalle oli legendaarinen. Hullut kiinalaiset kaupustelijat seurasivat bussiamme ja yrittivat joka pysakilla houkutella meidat omiin minibusseihinsa tai autoihinsa. Tilanne toistui n. 7 kertaa ja huvitti lopulta muitakin matkustajia. Bussin vaihtamisen sijaan paadyimme kuitenkin minibussiin, joka vei meidat perille 7,5 yanilla/henkilo (~1 euro). Matkaseuranamme olivat hostellihuoneemme asukit: italialainen Paolo. brassi Rachel, saksalaiset Oz ja Tobias seka pari ylimaaraista (Angela ja Donny). Porukka oli todella mukava ja lappa lensi. Kiinanmuuri itsessaan oli henkeasalpaava. Paastakseen sen luo taytyi ensin kiiveta uskomattoman pitkat portaat vuoren rinnetta pitkin. Pohkeet joutuivat koville, mutta ylhaalla fiilis oli uskomaton. Tietenkin ylos olisi myos paassyt gondolihissilla, mutta niin nynny ei voi olla. Ylhaalla muuri tuntui kiemurtelevan loputtomiin. Oli uskomatonta ajatella, etta jokainen kivenmurikka oli pakko kuljettaa paikan paalle miesvoimin. Kavelimme muuria jonkin matkaa ottaen satoja valokuvia. Alastulo olikin helpompaa. Laskimme vuoren rinnetta alas eraanlaiselle liukurilla, jolla paasi kiihdyttamaan kiitettavasti (tosin rasittava kiinalaisukko mateli edessamme, joten vapaaliukuun ei pystynyt). Illalla kavimme samalla porukalla syomassa. Nuudelikeitto oli hyvaa ja halpaa, mutta parasta ilallassa oli juoda ravintolan kaikki kaljat.
Tanaan kavimme Kielletyssa kaupungissa Rachelin kanssa. Paikan koko oli kylla paatahuimaava, mutta muuten kokemus jai vahan laimeaksi. Paikka oli niin taynna turisteja, etta oli vaikea nahda muuta kuin valtavien rakennusten ulkokuoret. Alue oli myos restauroitu liian hyvin, tunne oli luin keskella jonkinlaista Hollywood-lavastetta. Parhaat palat olivat pohjoisportin puutarha ja mahtava audioguide, jossa kiinalaisnainen puhui suomea niin suloisesti murtaen. Syotyamme lounaan jalleen epamaaraisessa kiinalaisravintolassa hyvastelimme Rachelin, joka lahti junalla kohti Shanghaita. Kirjauduimme myos ulos hostellistamme ja lahdimme ensimmaisen couchsurfer-hostimme luo.
Gelato (oikealta nimeltaan Davide) osoittautui jaatavan hyvannakoiseksi, mutta myos mielettoman rennoksi italiaanoksi. Hetken juteltuamme jatimme kamat hanen kampilleen ja lahdimme tutkailemaan eurooppalaisen kaupunginosan pilvenpiirtajia ja keskustan kaupustelualuetta. Hienostoalueella onnistuimme eksymaan valtavaan luksuskauppakeskukseen. Kaytavat tuntuivat jatkuvan ikuisuuden, eika niiden varrella ollut yhtaan jarkevan hintaista putiikkia. Pelkkaa Pradaa, Louis Vuittonia ja Hugo Bossia. Onnistuimme eksymaan samaan paikkaan viela uudestaankin, mutta lopulta selviydyimme metroon ja paasimme keskustaan. Markkinakadut olivat juuri sita, mista aasia tunnetaan: katukeittioita, loputtomia pikkukojuja, kaikkea maan ja taivaan valissa. Hetken shoppailtuamme palasimme asunnolle, jossa paadyimme katsomaan Serie A -matsia ja naisten painonnostoa. Italiaanon kamppiskin oli paikalla. Ilta oli omituinen, mutta hauska. Italiaanot polttavat kuin sienet, mutta ovat muuten hauskaa seuraa.
Eilinen paiva Kiinanmuurilla oli todella uskomaton. Jo pelkka matka paikan paalle oli legendaarinen. Hullut kiinalaiset kaupustelijat seurasivat bussiamme ja yrittivat joka pysakilla houkutella meidat omiin minibusseihinsa tai autoihinsa. Tilanne toistui n. 7 kertaa ja huvitti lopulta muitakin matkustajia. Bussin vaihtamisen sijaan paadyimme kuitenkin minibussiin, joka vei meidat perille 7,5 yanilla/henkilo (~1 euro). Matkaseuranamme olivat hostellihuoneemme asukit: italialainen Paolo. brassi Rachel, saksalaiset Oz ja Tobias seka pari ylimaaraista (Angela ja Donny). Porukka oli todella mukava ja lappa lensi. Kiinanmuuri itsessaan oli henkeasalpaava. Paastakseen sen luo taytyi ensin kiiveta uskomattoman pitkat portaat vuoren rinnetta pitkin. Pohkeet joutuivat koville, mutta ylhaalla fiilis oli uskomaton. Tietenkin ylos olisi myos paassyt gondolihissilla, mutta niin nynny ei voi olla. Ylhaalla muuri tuntui kiemurtelevan loputtomiin. Oli uskomatonta ajatella, etta jokainen kivenmurikka oli pakko kuljettaa paikan paalle miesvoimin. Kavelimme muuria jonkin matkaa ottaen satoja valokuvia. Alastulo olikin helpompaa. Laskimme vuoren rinnetta alas eraanlaiselle liukurilla, jolla paasi kiihdyttamaan kiitettavasti (tosin rasittava kiinalaisukko mateli edessamme, joten vapaaliukuun ei pystynyt). Illalla kavimme samalla porukalla syomassa. Nuudelikeitto oli hyvaa ja halpaa, mutta parasta ilallassa oli juoda ravintolan kaikki kaljat.
Tanaan kavimme Kielletyssa kaupungissa Rachelin kanssa. Paikan koko oli kylla paatahuimaava, mutta muuten kokemus jai vahan laimeaksi. Paikka oli niin taynna turisteja, etta oli vaikea nahda muuta kuin valtavien rakennusten ulkokuoret. Alue oli myos restauroitu liian hyvin, tunne oli luin keskella jonkinlaista Hollywood-lavastetta. Parhaat palat olivat pohjoisportin puutarha ja mahtava audioguide, jossa kiinalaisnainen puhui suomea niin suloisesti murtaen. Syotyamme lounaan jalleen epamaaraisessa kiinalaisravintolassa hyvastelimme Rachelin, joka lahti junalla kohti Shanghaita. Kirjauduimme myos ulos hostellistamme ja lahdimme ensimmaisen couchsurfer-hostimme luo.
Gelato (oikealta nimeltaan Davide) osoittautui jaatavan hyvannakoiseksi, mutta myos mielettoman rennoksi italiaanoksi. Hetken juteltuamme jatimme kamat hanen kampilleen ja lahdimme tutkailemaan eurooppalaisen kaupunginosan pilvenpiirtajia ja keskustan kaupustelualuetta. Hienostoalueella onnistuimme eksymaan valtavaan luksuskauppakeskukseen. Kaytavat tuntuivat jatkuvan ikuisuuden, eika niiden varrella ollut yhtaan jarkevan hintaista putiikkia. Pelkkaa Pradaa, Louis Vuittonia ja Hugo Bossia. Onnistuimme eksymaan samaan paikkaan viela uudestaankin, mutta lopulta selviydyimme metroon ja paasimme keskustaan. Markkinakadut olivat juuri sita, mista aasia tunnetaan: katukeittioita, loputtomia pikkukojuja, kaikkea maan ja taivaan valissa. Hetken shoppailtuamme palasimme asunnolle, jossa paadyimme katsomaan Serie A -matsia ja naisten painonnostoa. Italiaanon kamppiskin oli paikalla. Ilta oli omituinen, mutta hauska. Italiaanot polttavat kuin sienet, mutta ovat muuten hauskaa seuraa.
keskiviikko 2. marraskuuta 2011
Liikaa vai liian vähän?
Kahdentoista tunnin kuluttua pitäisi olla lentokoneessa matkalla kohti itää, mutta pakkaaminen on vielä vaiheessa. Eikö sitä voisi ulkoistaa jonnekin? Onhan niitä muuttopalveluitakin. Pohdin koko ajan, mitä olen mahtanut unohtaa, mutta rinkka on niin täynnä, ettei se ole mahdollista. Vaatteita on kohtuullisesti, mutta matka-apteekillamme lääkitsisi vaikka koko Kiinan. Jotain on jätettävä kotiin. Tai siis vanhempieni kotiin, minne elämäni (se osa mikä ei lähde mukaan) on sullottu erinäisissä laukuissa ja laatikoissa. Jos kerta aion pärjätä ilman kyseisiä tavaroita seuraavat neljä kuukautta, miksi niitä pitää ylipäätään säilyttää?
Tilaa:
Kommentit (Atom)