Hei kaikille ja tervetuloa seuraamaan Koon ja S:n päätöntä matkaa Kiinan, Kaakkois-Aasian ja Intian läpi. Tarkoituksena olisi paeta Suomen loskaa ja räntää 4 kuukaudeksi maailman toiselle puolelle ja palata takaisin miljoona kokemusta rikkaampana (ja 10 astetta tummempana). Molemmat pitävät tätä blogia toisistaan riippumatta ja mielipiteitä kyselemättä. Vastuu sysätään lukijalle.
Pääsyy matkaan on Neuro 2, tuo lääkiksen toisen syksyn elinvoimat nielevä monsteri. Allekirjoittanut ja neiti S hajosivat kyseisenä syksynä opiskeluun totaalisesti ja päättivät, että ensi syksyn aikataulu täyttyisi jostain aivan muusta. Suuressa inspiraation puuskassa varasimme liput Pekingiin ja aloimme suunnitella huimaa matkaa läpi Aasian mantereen. Kerätäksemme tarvittavan matkabudjetin jatkoimme kesätyöpaikoissamme pitkälle syksyyn ja söimme vain purkkihernekeittoa. Pitkän ja piinallisen uurastuksen jälkeen tunnelissa alkoi näkyä valoa ja yht'äkkiä lähtöpäivä oli jo nurkan takana.
Kuten aina, lähes kaikki järjestelyni jäivät viime tinkaan. Sentään rokotukset ja Kiinan viisumin onnistuin hakemaan ajoissa, mutta se ei tarkoita etteivätkö viime päivät olisi olleet silkkaa kaaosta. Tilannetta pahentaa entisestään se, että jouduin luopumaan paratiisin palasestani Munkassa ja muuttamaan takaisin porukoiden nurkkiin Koillis-Helsingin ghettoon. Kaikki omistamani makaa äitini autotalissa banaanilaatikoissa ja jätesäkeissä. Koita tässä nyt sitten pakata kaikki tarpeellinen neljäksi kuukaudeksi. Kaikkea pitäisi vielä ostaa ja noutaa eri puolilta Helsinkiä ja rinkka pursuaa jo, vaikkei siellä ole kuin puolet kaikesta ehdottoman tarpeellisesta.
Huomenna koittaa viimeinen päivä Suomessa. Aion viettää sen syömällä viimeisen ehtoollisen juhlallisesti Raviolissa, naureskelemalla känniselle/krapulaiselle herra T:lle ja karsimalla rinkkani siihen kuntoon, että saan sen suljettuakin. Porukoidenkin kanssa pitäis ehkä viettää hiukan laatuaikaa. *Huoh... Saisinko lisää tunteja vuorokauteen, kiitos,
