10.-13.01.2012 Don Khon
Kuten neiti Koo jo paljastikin, Don Khonissa keskityimme riippumattoihin ja ravintoloihin. Irtauduimme kuitenkin laiskuudesta paivan verran polkien kummankin saaren (Don Khon ja Don Det) ympari. Teiden kunto takasi kokovartalohieronnan ja hiekkaisen ihokuorinnan. Tat Somphamit vesiputous oli kuitenkin vaivan vaarti. Yleensa aasialaiset kutsuvat pieniakin puroja vesiputouksiksi, mutta tama taytti jo kriteerit. Vesi putosi korkealta kuohuen sukeltaen kiviseen kanjoniin.
Don Det sen sijaan oli pettymys. Sen piti olla naista kahdesta sillallalinkitetysta saaresta se elavaisempi ja taynna huvituksia. Loysimme vain muutaman baarin ja useita pilveapolttavia turisteja. Saaren maineen pelasti Myyksi nimetty kissa, joka loysi itselleen erinomaisen nukkumapaikan neiti Koon mahan paalta.
Paikkaan tykastyneina venytimme luovuutemme aarimmilleen tuottaen vahintaan Emmy-palkinnon ansaitsevan Oodin Don Khonille. Savelena tuttu Pieni TaoTao.
LaoLao alias Oodi Don Khonille
Missä Mekong virtailee ja kookospalmut huojuilee
Ja kaikki on niin leppoisaa
Missä juot lao-olutta ja nautit riippumatosta
Ja ruokaa saa vain taalalla
Siellä LaoLao, siellä LaoLao, herkku riisiviina on.
Siellä LaoLao, siellä LaoLao, herkku riisiviina on.
Missä tiet on kapeat ja täynnä mutakuoppia
Ja penkalla on miinoja
Missä sarvikuonoja voit nähdä talon pihassa
Ja ranskikset sut kiroaa (sacré bleu!)
Siellä LaoLao, siellä LaoLao, herkku riisiviina on.
Herkku riisiviina on. Herkku riisiviina on.
keskiviikko 18. tammikuuta 2012
tiistai 17. tammikuuta 2012
Viisumivapaan Aasian puolesta
05.-06.01.2012 Chiang Mai - Luang Prabang bussilla 18h
Pick up hostellilta oli vain 1,5h myohassa, kiitos aamu-unisten brittityttojen. Emme suinkaan olisi halunneet kayttaa kyseista aikaa rahanvaihtoon tai aamupalaan, vaan mielellamme katselimme hostellin kivista sisapihaa aamuvenyttelyn merkeissa. Minivan oli tietenkin aivan taynna, emmeka paasseet edes vierekkain istumaan. Arpa heitti neiti Koon etupenkille nihkeiden brittityttojen sekaan, kun taas neiti S sai tunkea itsensa brassimiehen ja rinkkalauman valiin. Tiet olivat pomppuisia ja iskarit olemattomat, joten todennakoisyys saada 70litrainen jotkale niskaansa kasvoi varsin suureksi. Oddsit olivat tassa kohtaa viela puolellamme ja valtyimme murskaantumiselta.
Lounastauko valkoisella temppelilla piti suorittaa tehokkaasti puolessa tunnissa, mutta kappas, keta odotettiinkaan? Ettei vain saarivaltiosta kotoisin olevia naisia, jotka antoivat odottaa itseaan kolme varttia. Tottakai on kivaa istua ylimaarainen neljannestunti huonosti ilmastoidussa autossa polvet suussa takapuoli hioten nahkapenkkia vasten.
Vihdoin paasimme rajanylityspaikalle. Thaimaan puolella viisumin hinnaksi ilmoitettiin 30USD. Rajavirkalijalla oli kuitenkin vaihtaa Thaimaan bahteja taaloiksi vetaen vain 10 dollaria valista. Viela tassa kohtaa neiti S hyraili tyytyvaisena edellisen USA-reissun ylijaamataalat taskussaan. Hymy kuitenkin hyytyi hyvin pian. Rajan toisella puolen viisumin hinta pompahti 36 dollariin, eika virkailijalle kelvannut USA:sta tuotu kaksikymppinen. Naama tylyna tiuskaisten virkalija ilmoitti sen olevan liian vanha (setelissa oli siis pieni taitos muistona lompakossa olosta). Hinta bahteissa olisi 1300 (n.41USD). Yritin viela taistella heidat hyvaksymaan setelini. Ei olisi kannattanut. Paadyin maksamaan 1500 bahtia (n.50USD). En voinut edes jaada purkamaan harmiani ja kiukkuani rajavirkalijoihin, koska meilla oli kiire bussiin.
Ehdimme kuin ehdimmekin VIP-bussiin, jonka vippiys tullee ikkunoista killuvista hapsuverhoista. Ilmastointi oli niin jaatava, etta se sai neiti Koon sonnustautumaan suomalaisturistin kansallisasuun, sukkiin ja sandaaleihin. Oransseihin viltteihin kaariytyineina yritimme saada unta. Turhaan. Mutkainen ja monttuinen serpentiinitie vuoristossa ei tarjoa parasta mahdollista nukkuma-alustaa. Ei ihme, etta matkan alussa kaikille jaettiin pienet muovipussit, joita osa kaytti varsin tehokkaasti (ja aanekkaasti).
Taukopaikalla vessaa ei meinannut loytya etsimallakaan, kun jokainen paikallinen osoitti eri suuntaan ja kaikki talot nayttivat samalta.
Aamukuudelta olimme perilla Luang Prabangissa. Bussiasema oli tietenkin reippaasti keskustan ulkopuolella, jotta tuk-tuk-kuskit paasivat maaraamaan haluamansa hinnan. 10 000 kipin (n.1euro) jouduimme maksamaan 15 000 kipia per naama. Ei se raha, vaan se periaate.
Spicylaos Backpackers otti meidat vastaan kertomalla, etta huoneeseen paasee kolmen tunnin kuluttua. Hienoa. En olisikaan halunnut suihkuun saati nukkumaan. Oli paljon hauskempaa kiertaa lahikortteleita puolikoomassa ja laskea rahanvaihtokursseja bahtien, kippien, dollareiden ja eurojen valilla. Ihme ja kumma, mutta siina kohtaa meita ei huijattu. Tai ainakaan emme huomanneet sita. Etta sellainen ensikosketus Laosiin.
Pick up hostellilta oli vain 1,5h myohassa, kiitos aamu-unisten brittityttojen. Emme suinkaan olisi halunneet kayttaa kyseista aikaa rahanvaihtoon tai aamupalaan, vaan mielellamme katselimme hostellin kivista sisapihaa aamuvenyttelyn merkeissa. Minivan oli tietenkin aivan taynna, emmeka paasseet edes vierekkain istumaan. Arpa heitti neiti Koon etupenkille nihkeiden brittityttojen sekaan, kun taas neiti S sai tunkea itsensa brassimiehen ja rinkkalauman valiin. Tiet olivat pomppuisia ja iskarit olemattomat, joten todennakoisyys saada 70litrainen jotkale niskaansa kasvoi varsin suureksi. Oddsit olivat tassa kohtaa viela puolellamme ja valtyimme murskaantumiselta.
Lounastauko valkoisella temppelilla piti suorittaa tehokkaasti puolessa tunnissa, mutta kappas, keta odotettiinkaan? Ettei vain saarivaltiosta kotoisin olevia naisia, jotka antoivat odottaa itseaan kolme varttia. Tottakai on kivaa istua ylimaarainen neljannestunti huonosti ilmastoidussa autossa polvet suussa takapuoli hioten nahkapenkkia vasten.
Vihdoin paasimme rajanylityspaikalle. Thaimaan puolella viisumin hinnaksi ilmoitettiin 30USD. Rajavirkalijalla oli kuitenkin vaihtaa Thaimaan bahteja taaloiksi vetaen vain 10 dollaria valista. Viela tassa kohtaa neiti S hyraili tyytyvaisena edellisen USA-reissun ylijaamataalat taskussaan. Hymy kuitenkin hyytyi hyvin pian. Rajan toisella puolen viisumin hinta pompahti 36 dollariin, eika virkailijalle kelvannut USA:sta tuotu kaksikymppinen. Naama tylyna tiuskaisten virkalija ilmoitti sen olevan liian vanha (setelissa oli siis pieni taitos muistona lompakossa olosta). Hinta bahteissa olisi 1300 (n.41USD). Yritin viela taistella heidat hyvaksymaan setelini. Ei olisi kannattanut. Paadyin maksamaan 1500 bahtia (n.50USD). En voinut edes jaada purkamaan harmiani ja kiukkuani rajavirkalijoihin, koska meilla oli kiire bussiin.
Ehdimme kuin ehdimmekin VIP-bussiin, jonka vippiys tullee ikkunoista killuvista hapsuverhoista. Ilmastointi oli niin jaatava, etta se sai neiti Koon sonnustautumaan suomalaisturistin kansallisasuun, sukkiin ja sandaaleihin. Oransseihin viltteihin kaariytyineina yritimme saada unta. Turhaan. Mutkainen ja monttuinen serpentiinitie vuoristossa ei tarjoa parasta mahdollista nukkuma-alustaa. Ei ihme, etta matkan alussa kaikille jaettiin pienet muovipussit, joita osa kaytti varsin tehokkaasti (ja aanekkaasti).
Taukopaikalla vessaa ei meinannut loytya etsimallakaan, kun jokainen paikallinen osoitti eri suuntaan ja kaikki talot nayttivat samalta.
Aamukuudelta olimme perilla Luang Prabangissa. Bussiasema oli tietenkin reippaasti keskustan ulkopuolella, jotta tuk-tuk-kuskit paasivat maaraamaan haluamansa hinnan. 10 000 kipin (n.1euro) jouduimme maksamaan 15 000 kipia per naama. Ei se raha, vaan se periaate.
Spicylaos Backpackers otti meidat vastaan kertomalla, etta huoneeseen paasee kolmen tunnin kuluttua. Hienoa. En olisikaan halunnut suihkuun saati nukkumaan. Oli paljon hauskempaa kiertaa lahikortteleita puolikoomassa ja laskea rahanvaihtokursseja bahtien, kippien, dollareiden ja eurojen valilla. Ihme ja kumma, mutta siina kohtaa meita ei huijattu. Tai ainakaan emme huomanneet sita. Etta sellainen ensikosketus Laosiin.
4000 saarta ja 4 sekopaata
Istuttuamme 23 tuntia bussissa paatimme viela repaista ja ottaa minibussin suoraan Laosin etelakulmassa sijaiseville paratiisisaarille. Bussin keratessa matkustajia ympari kaupunkia viereemme paatyivat 4 erittain tutta kielta puhuvaa jätkää. Yhteisesta sopimuksesta piilotimme kaikki kansallisuudestamme kielivat merkit ja suljimme suumme. Ikava kylla pojat juttelivat lahinna tyhjanpaivaisyyksista, emmeka paasseet nauramaan noloille kommenteille. Muutaman minuutin jalkeen paljastimme kielitaitomme.
Paadyimme seuraamaan poikaporukkaa samaan hotelliin. Huone maksoi huomattavat 7,5euroa/yo. Kuistilta oli mahtavat nakymat Mekong-joen varrelle. Auringonlasku voitti edellisen 10-0. Don Khonin saari oli kuin pieni pala paratiisia. Kiire oli taysin tuntematon sana, eika aidosta aasialaisesta tunnelmasta tarvinnut tinkia. Tekemista ei ollut paljon, mutta se oli koko saaren pointti.
Matkalla tapaamamme 4 jätkää osoittautuvai sekopaisiksi mutta mukaviksi tapauksiksi. He omasivat vittuilun jalon taidon, joten yhteys loytyi heti. Ryhman jasenia kutsuttakoon seuraavissa kirjauksissa Maapallon herraksi, Johtavaksi geneetikoksi, Arvontaministeriksi ja Sampov-norsuksi.
Kayttaen gekkomaista liimapintaamme tarrauduimme naiden sankarien matkaan pidemmaksi aikaa.
Paadyimme seuraamaan poikaporukkaa samaan hotelliin. Huone maksoi huomattavat 7,5euroa/yo. Kuistilta oli mahtavat nakymat Mekong-joen varrelle. Auringonlasku voitti edellisen 10-0. Don Khonin saari oli kuin pieni pala paratiisia. Kiire oli taysin tuntematon sana, eika aidosta aasialaisesta tunnelmasta tarvinnut tinkia. Tekemista ei ollut paljon, mutta se oli koko saaren pointti.
Matkalla tapaamamme 4 jätkää osoittautuvai sekopaisiksi mutta mukaviksi tapauksiksi. He omasivat vittuilun jalon taidon, joten yhteys loytyi heti. Ryhman jasenia kutsuttakoon seuraavissa kirjauksissa Maapallon herraksi, Johtavaksi geneetikoksi, Arvontaministeriksi ja Sampov-norsuksi.
Kayttaen gekkomaista liimapintaamme tarrauduimme naiden sankarien matkaan pidemmaksi aikaa.
Matkustamisen ABC
1. Etsi juna-/bussiasema. Muista, etta aasialaiset ovat ammattilaisia kyseisten rakennusten piilottamisessa. Varaa siis reilusti aikaa.
2. Varmista, etta olet oikealla asemalla. Suurissa kaupungeissa on usein muutama asema. Muista, etta aseman virallinen ja kutsumanimi voivat erota toisistaan merkittavasti. Itainen bussiasema ei myoskaan aina sijaitse idassa.
3.Kirjoita lappu, josta loytyvat junan numero, maaranpaa, lahtoaika, arvioitu saapumisaika, paivamaara, matkustajien maara. Selvita hinta mieluusti etukateen, esim. hostellista Anna lappu älykkäimmän nakoiselle virkailijalle, mutta muista ettei ulkonako takaa kielitaitoa. Lahtomaan ollessa Kiina/Thaimaa/Intia muista kiinan-/thain-/hindunkielinen versio.
4.Taistele virkailijan kanssa ensin paikoista (1./2./3.luokka), sitten hinnasta. Tarkista ainakin nollien maara hinnan perassa, jos voimat eivat muuhun riita.
5. Seuraavaksi on aika etsia juna. Usein lippu ehdottaa yhta raidetta, konduktoori toista ja paikallinen jatka kolmatta. Mihinkaan edellisista vaihtoehdoista ei kannata luottaa. Muista, etta lipusta loytya numero saattaa kertoa myos oikean (tai vaaran) odotushallin. Odotushalli taas on taynna vaarin nayttavia digitaalitauluja ja oikeaan suuntaavia paperilappuja. Jalkimmaiset on usein piilotettu ihmismassojen taakse. Kuulutuksista ei saa selvaa millaan kielella, joten varmin tapa paatya oikeaan junaan on seurata massaa. Tassakin voi tosin menna vikaan, jos samaan aikaan lahtevia junia on useita.
6. Junan loydyttya etsintaoperaatio jatkuu oikean paikan metsastyksella. Keskimaarin tama vaatii junan ravaamista paasta paahan (mika ei usein ole lyhyt matka). Oikean istuimen loydyttya häädä paikan vallannut hobitti. Istumaan paasy vaatii viela jalkojen asettelua, jotteivat polvet kolise naapurin vastaaviin. Jos onni on riittanyt makuuvaunupaikkaan, ongelmaksi nousee matkatavaroiden sailominen. Usein tahan on varattu erillinen tila, mutta se saattaa olla ylhaalla/alhaalla/vasemmalla/oikealla.
Tuurista riippuen vaunun kanssasi joko harmiton pariskunta tai sitten matkakumppanisi on ketjussa polttava räkijä, joka fanittaa thai-poppia ja kuorsaa aanekkaasti. Joka tapauksessa kaikki tuijottavat vain sinua.
7. Jotta 27 tunnin junamatka tai 29 tunnin bussimatka sujuisi mahdollisimman kivuttomasti, muista evaat, kirja, tyrmaystipat, korvatulpat, silmalaput ja musiikki (ellei Ipodisi vaihtanut omistajaa jo edellisella junamatkalla). Pelikortit ovat plussaa, jos kaipaat huomiota paikallisilta papoilta.
8.Yrita jaada pois oikealla asemalla. Tassa eivat auta arvioitu saapumisaika, ömmömmöö-kuulutukset tai asemien kyltit (ei niita nae). Junan henkilokunnalta tai muilta matkustajilta voi kysya, mutta vastaus ei ole 100% oikea.
9. Muista, etta aasialainen logiikka pettaa aina.
2. Varmista, etta olet oikealla asemalla. Suurissa kaupungeissa on usein muutama asema. Muista, etta aseman virallinen ja kutsumanimi voivat erota toisistaan merkittavasti. Itainen bussiasema ei myoskaan aina sijaitse idassa.
3.Kirjoita lappu, josta loytyvat junan numero, maaranpaa, lahtoaika, arvioitu saapumisaika, paivamaara, matkustajien maara. Selvita hinta mieluusti etukateen, esim. hostellista Anna lappu älykkäimmän nakoiselle virkailijalle, mutta muista ettei ulkonako takaa kielitaitoa. Lahtomaan ollessa Kiina/Thaimaa/Intia muista kiinan-/thain-/hindunkielinen versio.
4.Taistele virkailijan kanssa ensin paikoista (1./2./3.luokka), sitten hinnasta. Tarkista ainakin nollien maara hinnan perassa, jos voimat eivat muuhun riita.
5. Seuraavaksi on aika etsia juna. Usein lippu ehdottaa yhta raidetta, konduktoori toista ja paikallinen jatka kolmatta. Mihinkaan edellisista vaihtoehdoista ei kannata luottaa. Muista, etta lipusta loytya numero saattaa kertoa myos oikean (tai vaaran) odotushallin. Odotushalli taas on taynna vaarin nayttavia digitaalitauluja ja oikeaan suuntaavia paperilappuja. Jalkimmaiset on usein piilotettu ihmismassojen taakse. Kuulutuksista ei saa selvaa millaan kielella, joten varmin tapa paatya oikeaan junaan on seurata massaa. Tassakin voi tosin menna vikaan, jos samaan aikaan lahtevia junia on useita.
6. Junan loydyttya etsintaoperaatio jatkuu oikean paikan metsastyksella. Keskimaarin tama vaatii junan ravaamista paasta paahan (mika ei usein ole lyhyt matka). Oikean istuimen loydyttya häädä paikan vallannut hobitti. Istumaan paasy vaatii viela jalkojen asettelua, jotteivat polvet kolise naapurin vastaaviin. Jos onni on riittanyt makuuvaunupaikkaan, ongelmaksi nousee matkatavaroiden sailominen. Usein tahan on varattu erillinen tila, mutta se saattaa olla ylhaalla/alhaalla/vasemmalla/oikealla.
Tuurista riippuen vaunun kanssasi joko harmiton pariskunta tai sitten matkakumppanisi on ketjussa polttava räkijä, joka fanittaa thai-poppia ja kuorsaa aanekkaasti. Joka tapauksessa kaikki tuijottavat vain sinua.
7. Jotta 27 tunnin junamatka tai 29 tunnin bussimatka sujuisi mahdollisimman kivuttomasti, muista evaat, kirja, tyrmaystipat, korvatulpat, silmalaput ja musiikki (ellei Ipodisi vaihtanut omistajaa jo edellisella junamatkalla). Pelikortit ovat plussaa, jos kaipaat huomiota paikallisilta papoilta.
8.Yrita jaada pois oikealla asemalla. Tassa eivat auta arvioitu saapumisaika, ömmömmöö-kuulutukset tai asemien kyltit (ei niita nae). Junan henkilokunnalta tai muilta matkustajilta voi kysya, mutta vastaus ei ole 100% oikea.
9. Muista, etta aasialainen logiikka pettaa aina.
Laiskuuden valtakunta
Rasittavan rajanylityksen ja viela rasittavamman bussimatkan jalkeen saavuimme viimein Luang Prabangiin. Huonosti nukutun yon jalkeen tuk-tukista tappeleminen ei oikein maistunut, mutta onnistuimme lopulta paasemaan hostellille maksamatta itseamme kipeaksi. Majapaikassa ei kuitenkaan oltu varauduttu saapumiseemme, joten toivomamme nokkaunet jaivat toivomukseksi. Jouduimme odottamaan 4 tuntia huoneeseen paasya. Olo oli kaikin puolin paska; nalka, vasymys ja likaisuus eivat ole hyva yhdistelma. Istuimme siis viehattavan nakoisina hostellin pihalla, kunnes viimein paasimme huoneeseen. Suihkun ja nokosten jalkeen fiilis oli noin tuhat kertaa parempi.
Kaupunkina Luang Prabang on ihastuttavan idyllinen. Turisteja loytyy kiitettava maara, mutta onneksi useimmat ovat tulleet kaupunkiin rentoutumaan. Kreisi-bailaajien populaatio oli huomaamattoman pieni. Paikalliset olivat ihastuttavan ystavallisia ja nyt hymyssa ei enaa ollut dollarin pilketta.
Kavelimme kaupungilla, pysahtyen noin 100 metrin valein kahville, pirtelolle tai valipalalle. Varsinkin joenrantakahviloista oli mahtavat nakymat. Suosikkipaikaksemme nousi valloittavan ranskalaisnaisen omistama kahvila/kirjakauppa/elokuvateatteri/taidegalleria-kompleksi. Nainen itsessaan oli jo nahtavyys; sellainen hieman hullu, mutta sydamellinen persoona joka onnistuu virittamaan keskustelun vaikka kiven (tai suomalaisen) kanssa. Tyontekijat olivat paikallisia miehia, jotka vaikuttivat koko ajan olevan jotenkin hukassa. Paikan smoothiet olivat silti parhaat Aasiassa.
Uuvuttavan maleksinnan jalkeen palasimme ranskalaisnaisen luo katsomaan hanen jarjestamaansa etnista muotinaytosta. Malleina toimivat paikalliset opiskelijat, jotka saivat nain maksettua koulutuksensa. Näimme kiitettavan maaran perinteisia lao-asuja. Muotinaytoksen jalkeen paikalliset pojat esittelivat viela hiphop-taitojaan. Uskomattominta oli, etta kaiken taman naki ilmaiseksi, lahjoitus oli vapaaehtoinen.
Seuraavan paivan vietimme meloen Mekong-jokea pitkin. Ajoimme ensin tuk-tukilla kaupungin ulkopuolelle, jossa nousimme kanootteihin. Alkuun meloimme lyhyen matkan Tad Saen vesiputoukselle. Pysahdyimme ihmettelemaan ja kiipeilemaan vesiputouksessa ja soimme lounaan. Taman jalkeen meloimme takaisin kaupunkiin. Loppuvaiheessa kasivarsien lihakset alkoivat jo muistuttaa olemassa olostaan. Illalla onnistuimme loytamaan pullon viinia. Sen juominen auttoi lihassarkyyn kiitettavasti.
Kolmaspaiva oli todellinen laiskottelu paiva, lahinna liuimme aterialta toiselle. S onnistui loytamaan paikallisesta kahvilasta gluteenitonta leipaa, mista riitti iloa muutamaksi tunniksi. Pohjattomasta laiskuudesta huolimatta saimme ostettua bussiliput Pakseen. 22 tuntia bussissa ei hirveasti houkutellut, mutta aikataulu alkoi painaa paalle.
Illalla aktivoiduimme viela kiipeamaan paikalliselle temppelivuorelle katsomaan auringonlaskua. Ilmeisesti muutama muukin oli saanut saman idean, koska kukkulan länsirinne oli taynna turisteja. Oli jokseenkin huvittavaa istua kameroiden rapsyessa ymparilla, mutta kokemus sekin.
Kaupunkina Luang Prabang on ihastuttavan idyllinen. Turisteja loytyy kiitettava maara, mutta onneksi useimmat ovat tulleet kaupunkiin rentoutumaan. Kreisi-bailaajien populaatio oli huomaamattoman pieni. Paikalliset olivat ihastuttavan ystavallisia ja nyt hymyssa ei enaa ollut dollarin pilketta.
Kavelimme kaupungilla, pysahtyen noin 100 metrin valein kahville, pirtelolle tai valipalalle. Varsinkin joenrantakahviloista oli mahtavat nakymat. Suosikkipaikaksemme nousi valloittavan ranskalaisnaisen omistama kahvila/kirjakauppa/elokuvateatteri/taidegalleria-kompleksi. Nainen itsessaan oli jo nahtavyys; sellainen hieman hullu, mutta sydamellinen persoona joka onnistuu virittamaan keskustelun vaikka kiven (tai suomalaisen) kanssa. Tyontekijat olivat paikallisia miehia, jotka vaikuttivat koko ajan olevan jotenkin hukassa. Paikan smoothiet olivat silti parhaat Aasiassa.
Uuvuttavan maleksinnan jalkeen palasimme ranskalaisnaisen luo katsomaan hanen jarjestamaansa etnista muotinaytosta. Malleina toimivat paikalliset opiskelijat, jotka saivat nain maksettua koulutuksensa. Näimme kiitettavan maaran perinteisia lao-asuja. Muotinaytoksen jalkeen paikalliset pojat esittelivat viela hiphop-taitojaan. Uskomattominta oli, etta kaiken taman naki ilmaiseksi, lahjoitus oli vapaaehtoinen.
Seuraavan paivan vietimme meloen Mekong-jokea pitkin. Ajoimme ensin tuk-tukilla kaupungin ulkopuolelle, jossa nousimme kanootteihin. Alkuun meloimme lyhyen matkan Tad Saen vesiputoukselle. Pysahdyimme ihmettelemaan ja kiipeilemaan vesiputouksessa ja soimme lounaan. Taman jalkeen meloimme takaisin kaupunkiin. Loppuvaiheessa kasivarsien lihakset alkoivat jo muistuttaa olemassa olostaan. Illalla onnistuimme loytamaan pullon viinia. Sen juominen auttoi lihassarkyyn kiitettavasti.
Kolmaspaiva oli todellinen laiskottelu paiva, lahinna liuimme aterialta toiselle. S onnistui loytamaan paikallisesta kahvilasta gluteenitonta leipaa, mista riitti iloa muutamaksi tunniksi. Pohjattomasta laiskuudesta huolimatta saimme ostettua bussiliput Pakseen. 22 tuntia bussissa ei hirveasti houkutellut, mutta aikataulu alkoi painaa paalle.
Illalla aktivoiduimme viela kiipeamaan paikalliselle temppelivuorelle katsomaan auringonlaskua. Ilmeisesti muutama muukin oli saanut saman idean, koska kukkulan länsirinne oli taynna turisteja. Oli jokseenkin huvittavaa istua kameroiden rapsyessa ymparilla, mutta kokemus sekin.
sunnuntai 8. tammikuuta 2012
Elaimellista menoa
31.12.2011- 05.01.2012 Chiang Mai
Vuosi vaihtui vaentungoksessa Chiang Main keskusaukiolla. Ruuhka Aasiassa on aivan toista luokkaa kuin suomalainen serkkunsa. Aukiolla oli niin paljon ihmisia, etta oli mahdotonta liikkua minnekaan. Ilotulitukset eivat olleet sen erikoisemmat kuin Suomessa, mutta mukavan lisan toivat jattilaislyhdyt, jotka valaisivat tumman taivaan natisti.
Chiang Maissa intouduimme jopa TEKEMAAN jotain ainaisen lorvailun sijasta. Kokkauskurssilla tutustuimme thaimaalaisen keittion saloihin, josta saatuja kaloreita poltimme norsunselassa. Yllattavan rankka laji muuten. Norsut ovat itsepaisia otuksia, jotka syovat koko ajan. Parin tunnin ratsastusretkella norsumme pysahtyi vahan valia bambupuiden aarelle ottaen puoli puuta mukaansa. Kylvetyspaikallakin norsumme oli kiinnostuneempi ymparilla olevista puskista kuin peseytymisesta.
Penkkiurheilua harrastimme thaiboxingin merkeissa. Kaksi naista katsomassa vakivaltaista lajia heratti uteliaita katseita. Tavallisten matsien lisaksi otteluohjelmaan oli ujutettu viihdenumero: nelja jamppaa matkimassa toisiaan silmat sidottuina. Kehassa avoimin silmin ollut ohjaaja sai turpiinsa useaan otteeseen. Ja sekos vasta sai yleison repeamaan naurusta.
Tiger Kingdomissa paasimme rapsuttamaan tiikereita mahasta. Mieleton tunne, kun iso kissapeto vain kehraa tyytyvaisyydesta eika hatkahda edes hannan pitelysta! Mistahan sellaisen saisi kotiinsa....
Kaarmefarmilla seurasimme kaarmeenkesyttajien taitoja Europen Final Countdownin lyodessa beatia taustalle. Shown loppupuolella saimme mahdollisuuden poseerata pythonin kanssa. Jopa neiti S voitti sisaisen indianajonesinsa ja otti kaarmeen harteilleen. Julmetun painava otus!
Jotta kaikki tama ei kavisi liian rankaksi, rentouduimme pariin otteeseen hieronnan ja kasvohoitojen parissa.
Vuosi vaihtui vaentungoksessa Chiang Main keskusaukiolla. Ruuhka Aasiassa on aivan toista luokkaa kuin suomalainen serkkunsa. Aukiolla oli niin paljon ihmisia, etta oli mahdotonta liikkua minnekaan. Ilotulitukset eivat olleet sen erikoisemmat kuin Suomessa, mutta mukavan lisan toivat jattilaislyhdyt, jotka valaisivat tumman taivaan natisti.
Chiang Maissa intouduimme jopa TEKEMAAN jotain ainaisen lorvailun sijasta. Kokkauskurssilla tutustuimme thaimaalaisen keittion saloihin, josta saatuja kaloreita poltimme norsunselassa. Yllattavan rankka laji muuten. Norsut ovat itsepaisia otuksia, jotka syovat koko ajan. Parin tunnin ratsastusretkella norsumme pysahtyi vahan valia bambupuiden aarelle ottaen puoli puuta mukaansa. Kylvetyspaikallakin norsumme oli kiinnostuneempi ymparilla olevista puskista kuin peseytymisesta.
Penkkiurheilua harrastimme thaiboxingin merkeissa. Kaksi naista katsomassa vakivaltaista lajia heratti uteliaita katseita. Tavallisten matsien lisaksi otteluohjelmaan oli ujutettu viihdenumero: nelja jamppaa matkimassa toisiaan silmat sidottuina. Kehassa avoimin silmin ollut ohjaaja sai turpiinsa useaan otteeseen. Ja sekos vasta sai yleison repeamaan naurusta.
Tiger Kingdomissa paasimme rapsuttamaan tiikereita mahasta. Mieleton tunne, kun iso kissapeto vain kehraa tyytyvaisyydesta eika hatkahda edes hannan pitelysta! Mistahan sellaisen saisi kotiinsa....
Kaarmefarmilla seurasimme kaarmeenkesyttajien taitoja Europen Final Countdownin lyodessa beatia taustalle. Shown loppupuolella saimme mahdollisuuden poseerata pythonin kanssa. Jopa neiti S voitti sisaisen indianajonesinsa ja otti kaarmeen harteilleen. Julmetun painava otus!
Jotta kaikki tama ei kavisi liian rankaksi, rentouduimme pariin otteeseen hieronnan ja kasvohoitojen parissa.
torstai 29. joulukuuta 2011
ใช่หนี้หัวใจให้นายหมาป่าจอมโหด
18 tunnin bussimatka Penangista Bangkokiin saattaa kuulostaa tuskalta. Sita se myos on. Matkan ensimmaiset 4 tuntia vietimme minibussissa, josta puuttuivat iskarit. Auto siis lensi 2 metria ilmaan joka kerta kun ajoimme itikan yli. Onneksi penkit olivat sentaan pehmeat. Rajanylitys sujui yllattavan kivuttomasti. Neiti S:lta otettiin taas sormenjaljet, se nayttaa niin terroristilta. Muuten virkailijat vain vilkaisivat passia ja heiluttivat leimasintaan.
Thaimaan puolella paasimme vaihtamaan uuteen hienoon kaksikerroksiseen bussiin. Ulkonako petti. Mokoman katto oli ehka 1,7 metrin korkeudella, joten jouduin liikkumaan jokseenkin taipuneena. Bussissa ei myoskaan ollut vessaa. Valot sammuivat ja syttyivat taysin satunnaisesti. Yrita siina sitten nukkua, kun random tullimiehet viela tunkevat bussiin taskulamppujen kanssa taysin paattomiin aikoihin.
Onneksi Bangkokin hostellimme oli hostellien parhaimmistoa. Huone oli tilava ja siisti ja meilla oli oma kylppari (hallelujah!). Naapurusto on vahan keskustan ulkopuolella ja se nakyy. Hinnat ovat naurettavan halpoja ja autenttisuudesta ei ole tarvinnut tinkia. Lisaksi junalle on vain muutaman minuutin kavelymatka, joten kaikkialle paasee nopeasti.
Bangkokista ei todellakaan lopu tekeminen kesken. Temppelit ovat nakemisen arvoisia, vaikka niita olisi jo muutaman matkan aikana ehtinyt koluta. Illalla voi valita shoppailun, thai-nyrkkeilyn ja punaisten lyhtyjen alueen K18-esitysten valilta. Myos pelkka katukuppilassa istuskelu on vangitsevaa, kadut ovat niin taynna elamaa. Ihmiset ovat uskomattoman ystavallisia ja valkoisella naamalla saa jalleen katseita peraansa.
Yleisesta laiskasta fiiliksesta huolimatta raahauduimme tana aamuna hostellimme kattoterassille nauttimaan auringonnoususta kaupungin kattojen ylla. Oli uskomatonta venytella jaseniaan ja nauttia pilkotuista hedelmista munkkien keratessa almujaan katutasossa. Kisakunto loppui kuitenkin lyhyeen ja jatkoimme unia puoleen paivaan. Ei pida rehkia liikaa :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)