05.-06.01.2012 Chiang Mai - Luang Prabang bussilla 18h
Pick up hostellilta oli vain 1,5h myohassa, kiitos aamu-unisten brittityttojen. Emme suinkaan olisi halunneet kayttaa kyseista aikaa rahanvaihtoon tai aamupalaan, vaan mielellamme katselimme hostellin kivista sisapihaa aamuvenyttelyn merkeissa. Minivan oli tietenkin aivan taynna, emmeka paasseet edes vierekkain istumaan. Arpa heitti neiti Koon etupenkille nihkeiden brittityttojen sekaan, kun taas neiti S sai tunkea itsensa brassimiehen ja rinkkalauman valiin. Tiet olivat pomppuisia ja iskarit olemattomat, joten todennakoisyys saada 70litrainen jotkale niskaansa kasvoi varsin suureksi. Oddsit olivat tassa kohtaa viela puolellamme ja valtyimme murskaantumiselta.
Lounastauko valkoisella temppelilla piti suorittaa tehokkaasti puolessa tunnissa, mutta kappas, keta odotettiinkaan? Ettei vain saarivaltiosta kotoisin olevia naisia, jotka antoivat odottaa itseaan kolme varttia. Tottakai on kivaa istua ylimaarainen neljannestunti huonosti ilmastoidussa autossa polvet suussa takapuoli hioten nahkapenkkia vasten.
Vihdoin paasimme rajanylityspaikalle. Thaimaan puolella viisumin hinnaksi ilmoitettiin 30USD. Rajavirkalijalla oli kuitenkin vaihtaa Thaimaan bahteja taaloiksi vetaen vain 10 dollaria valista. Viela tassa kohtaa neiti S hyraili tyytyvaisena edellisen USA-reissun ylijaamataalat taskussaan. Hymy kuitenkin hyytyi hyvin pian. Rajan toisella puolen viisumin hinta pompahti 36 dollariin, eika virkailijalle kelvannut USA:sta tuotu kaksikymppinen. Naama tylyna tiuskaisten virkalija ilmoitti sen olevan liian vanha (setelissa oli siis pieni taitos muistona lompakossa olosta). Hinta bahteissa olisi 1300 (n.41USD). Yritin viela taistella heidat hyvaksymaan setelini. Ei olisi kannattanut. Paadyin maksamaan 1500 bahtia (n.50USD). En voinut edes jaada purkamaan harmiani ja kiukkuani rajavirkalijoihin, koska meilla oli kiire bussiin.
Ehdimme kuin ehdimmekin VIP-bussiin, jonka vippiys tullee ikkunoista killuvista hapsuverhoista. Ilmastointi oli niin jaatava, etta se sai neiti Koon sonnustautumaan suomalaisturistin kansallisasuun, sukkiin ja sandaaleihin. Oransseihin viltteihin kaariytyineina yritimme saada unta. Turhaan. Mutkainen ja monttuinen serpentiinitie vuoristossa ei tarjoa parasta mahdollista nukkuma-alustaa. Ei ihme, etta matkan alussa kaikille jaettiin pienet muovipussit, joita osa kaytti varsin tehokkaasti (ja aanekkaasti).
Taukopaikalla vessaa ei meinannut loytya etsimallakaan, kun jokainen paikallinen osoitti eri suuntaan ja kaikki talot nayttivat samalta.
Aamukuudelta olimme perilla Luang Prabangissa. Bussiasema oli tietenkin reippaasti keskustan ulkopuolella, jotta tuk-tuk-kuskit paasivat maaraamaan haluamansa hinnan. 10 000 kipin (n.1euro) jouduimme maksamaan 15 000 kipia per naama. Ei se raha, vaan se periaate.
Spicylaos Backpackers otti meidat vastaan kertomalla, etta huoneeseen paasee kolmen tunnin kuluttua. Hienoa. En olisikaan halunnut suihkuun saati nukkumaan. Oli paljon hauskempaa kiertaa lahikortteleita puolikoomassa ja laskea rahanvaihtokursseja bahtien, kippien, dollareiden ja eurojen valilla. Ihme ja kumma, mutta siina kohtaa meita ei huijattu. Tai ainakaan emme huomanneet sita. Etta sellainen ensikosketus Laosiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti