Rasittavan rajanylityksen ja viela rasittavamman bussimatkan jalkeen saavuimme viimein Luang Prabangiin. Huonosti nukutun yon jalkeen tuk-tukista tappeleminen ei oikein maistunut, mutta onnistuimme lopulta paasemaan hostellille maksamatta itseamme kipeaksi. Majapaikassa ei kuitenkaan oltu varauduttu saapumiseemme, joten toivomamme nokkaunet jaivat toivomukseksi. Jouduimme odottamaan 4 tuntia huoneeseen paasya. Olo oli kaikin puolin paska; nalka, vasymys ja likaisuus eivat ole hyva yhdistelma. Istuimme siis viehattavan nakoisina hostellin pihalla, kunnes viimein paasimme huoneeseen. Suihkun ja nokosten jalkeen fiilis oli noin tuhat kertaa parempi.
Kaupunkina Luang Prabang on ihastuttavan idyllinen. Turisteja loytyy kiitettava maara, mutta onneksi useimmat ovat tulleet kaupunkiin rentoutumaan. Kreisi-bailaajien populaatio oli huomaamattoman pieni. Paikalliset olivat ihastuttavan ystavallisia ja nyt hymyssa ei enaa ollut dollarin pilketta.
Kavelimme kaupungilla, pysahtyen noin 100 metrin valein kahville, pirtelolle tai valipalalle. Varsinkin joenrantakahviloista oli mahtavat nakymat. Suosikkipaikaksemme nousi valloittavan ranskalaisnaisen omistama kahvila/kirjakauppa/elokuvateatteri/taidegalleria-kompleksi. Nainen itsessaan oli jo nahtavyys; sellainen hieman hullu, mutta sydamellinen persoona joka onnistuu virittamaan keskustelun vaikka kiven (tai suomalaisen) kanssa. Tyontekijat olivat paikallisia miehia, jotka vaikuttivat koko ajan olevan jotenkin hukassa. Paikan smoothiet olivat silti parhaat Aasiassa.
Uuvuttavan maleksinnan jalkeen palasimme ranskalaisnaisen luo katsomaan hanen jarjestamaansa etnista muotinaytosta. Malleina toimivat paikalliset opiskelijat, jotka saivat nain maksettua koulutuksensa. Näimme kiitettavan maaran perinteisia lao-asuja. Muotinaytoksen jalkeen paikalliset pojat esittelivat viela hiphop-taitojaan. Uskomattominta oli, etta kaiken taman naki ilmaiseksi, lahjoitus oli vapaaehtoinen.
Seuraavan paivan vietimme meloen Mekong-jokea pitkin. Ajoimme ensin tuk-tukilla kaupungin ulkopuolelle, jossa nousimme kanootteihin. Alkuun meloimme lyhyen matkan Tad Saen vesiputoukselle. Pysahdyimme ihmettelemaan ja kiipeilemaan vesiputouksessa ja soimme lounaan. Taman jalkeen meloimme takaisin kaupunkiin. Loppuvaiheessa kasivarsien lihakset alkoivat jo muistuttaa olemassa olostaan. Illalla onnistuimme loytamaan pullon viinia. Sen juominen auttoi lihassarkyyn kiitettavasti.
Kolmaspaiva oli todellinen laiskottelu paiva, lahinna liuimme aterialta toiselle. S onnistui loytamaan paikallisesta kahvilasta gluteenitonta leipaa, mista riitti iloa muutamaksi tunniksi. Pohjattomasta laiskuudesta huolimatta saimme ostettua bussiliput Pakseen. 22 tuntia bussissa ei hirveasti houkutellut, mutta aikataulu alkoi painaa paalle.
Illalla aktivoiduimme viela kiipeamaan paikalliselle temppelivuorelle katsomaan auringonlaskua. Ilmeisesti muutama muukin oli saanut saman idean, koska kukkulan länsirinne oli taynna turisteja. Oli jokseenkin huvittavaa istua kameroiden rapsyessa ymparilla, mutta kokemus sekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti