Vietnamin mummola

2.12.2011

Hanoista otimme 25 tuntia kestavan junan Nha Trangiin, josta nousimme bussiin. Lopullinen kohde oli Phan Rang, jossa asuivat S:n isan tyokaverin appivanhemmat. Ihana vietnamilaispariskunta otti meidat vastaan hymyillen. Pian kavi selvaksi, ettei kumpikaan puhunut englantia muutamaa sanaa enempaa. Elekielella ja heidan siskontyttarensa avustuksella kommunikointi sujui kuitenkin riittavan hyvin, jotta tarkeat asiat saatiin sovittua.

Pariskunnan vieraanvaraisuus saisi aiti Teresankin hapeamaan itseaan. Nainen kokkasi meille uskomattomia aterioita, pesi vaatteemme, auttoi meita ostamaan junaliput ja kuljetti meita ympari kaupunkia moottoripyoransa kyydissa. Kaiken taman han teki hymy huulillaan ja pilke silmakulmassaan. Vaikka yhteista kielta ei ollut, han teki meihin syvan vaikutuksen ystavallisyydellaan.

Phan Rang ei todellakaan ole turistikaupunki, meidan lisaksemme lankkareita ei juuri nakynyt. Saimme siis jalleen tottua paikallisten tuijotukseen. Monet huusivat peraamme englanninkielisia tervehdyksia. Vastaaminen sai usein aikaan kikatusmyrskyn. Paikallisella torilla ihmiset jopa koskettelivat vaaleita kasivarsiamme ihmetyksen ilme kasvoillaan. Eras nainen yritti tyontaa lastaan syliini. Pikku raukka oli aivan suunniltaan kauhusta.Vaaleutemme lisaksi myos pituutemme aiheuttaa paljon pyoreita silmia. Vaikka monilla paikallisilla on korkokengat jaloissaan, he jaavat silti paata lyhyemmiksi. Parhaimmillaan ihmisten katseet liukuvat paastani varpaisiin ja takaisin ylos.

Kaupungin parasta antia on ehdottomasti ranta. Kilometri kaupalla pehmeaa hiekkaa, eika turistin turistia nakyvissa. Saimme uida lampimassa vedessa kaikessa rauhassa. Auringon alkaessa painua taivaanrannan taa, paikalliset teinit ilmaantuivat paikalle. Onneksi he eivat ole puoliksikaan niin arsyttavia kuin suomalaiset vastineensa.Auringon kadottua nakopiirista istuskelimme viela rantabaarissa nauttien mehusta. Yllattaen paikallinen mies tarjosi meille herkullisia kotiloita. Lisaakin lahjoja olisi tullut, mutta kieltaydyimme kohteliaasti.

Lahto oli haikea. Emantamme vannotti meita tulemaan viela uudestaan. Kavellessamme taksille perheen koiratkin karkasivat pihalta ja tulivat viela hyvastelemaan meidat. Aivan ihana kokemus.